Eilen Helsingissä

Minulla oli eilen asiaa Helsinkiin. Yhdistettiin siihen kokopäivän mummola vierailu. Maalaislapsi sai keinua, keinua ja keinua. Ensin keinutimme yhdessä mummo ja minä. Sitten lähdin asioilleni ja mummo keinutti vielä kaksi tuntia. Lopulta kuulemma jalat eivät enää kantaneet keinusta pois noustessa.

Minun asiani oli osallistuminen kasvisruokalijoista tehtävän tutkimuksen infotilaisuuteen. Tutkittavina on pitkään vegaaneina eläneitä ja sekasyöjä verrokkeja. Tutkivat vitamiinien ja kasvinsuojeluaineiden yms. myrkkyjen saantia. Halusin ehdottomasti osallistua, vaikka vaatiikin minulta hieman vaivaa. Aihe on kiinnostava etenkin noiden myrkkyjen osalta. Tutkimus on maailmanlaajuisesti harvinaislaatuinen. Jännittävää saada keväällä kuulla omat tulokset.

Aamuisin aurinko saa koko kodin melkein liekehtimään. Aurinkoisista ja lämpimistä päivistä huolimatta sisällä tarvitsisi jo lämmittää.

Kuvis alkoi eilen. Siitä tulee varmasti kiinnostavaa. Meitä on siellä melkein kaksikymmentä. Nuorin on yksitoista ja vanhin seitsemänkymmentä. Aloitamme piirtämisellä. Syysloman jälkeen siirrymme öljymaalaukseen.

Piirtäminen tuntui eilen niin vaikealta. Vuosiin en ole piirtänyt, siinä ajassa taidot katoaa. Silmä näkee, mutta käsi tekee aivan omiaan. Kotiläksyksi saimme piirtää joka päivä edes viisi minuuttia. kaivan nyt kynän ja paperia esille.

Elokuu - uusi alku

Elokuussa tuntuu alkavan uusi vuosi. Tämä tuntuu enemmän vuoden vaihteelta, kuin oikea uusi vuosi. Yleensä olen syksyisin ostanut uuden kalenterin ja tehnyt uudet suunnitelmat. Nyt elämä on niin aikatauluttamatonta, että tavallinen seinäkalenteri riittää. Kunhan muistaa muskariin mennä, mutta sekin pitää merkata kalenteriin, ettei unohdu niin kuin joskus keväällä.

Uusia suunnitelmia olen kyllä tehnyt. Ensin ajattelin ilmoittautuvani jollekin työväenopiston käsityökurssille. Sopivaa ei kuitenkaan ollut. Katselin sitten muitakin kursseja ja innostuin yhdestä. Kuvataiteen perusopinnot samassa paikassa. Se on kolme vuotta kestävä opintokokonaisuus. Siitä saa opintopisteitä ja ehkä jonkun diplomin, muttei mitään oikeaa todistusta tai stressiä. Kerran viikossa kokoonnutaan taiteilemaan.

Taiteilu on vanha harrastus, joskus sitä tuli tehtyä paljonkin. Kävin kuvataidekoulua ja kuvataidelukionkin, mutta sitten se jäi, unohtui. Nyt innostuin kovasti. Päässä pyörii ideoita ja ajatuksia. Toivottavasti osaan tehdä kurssilla haluamaani, yhdistää muita kiinnostavia asioita kuvataiteisiin.

Syksyn alkuun liittyy varmasti myös tarve uudistua ja uudistaa. Olen raivannut ja siivonnut kotia. Vienyt tavaroita kirpparille myyntiin. Ajattelin tekeväni sen vasta, kun olohuone saadaan käyttöön, mutten malttanutkaan odottaa. Vaikka olohuone on ihan pian käyttökunnossa, tapetit saadaan perjantaina.

Ulkoisen järjestämisen lisäksi on tullut tarve saada myös sisäistä järjestystä, opetella paremmin hallitsemaan ajatuksia. Jos vaikka sitten saisi nukuttua paremmin. Lainasin kirjastosta kirjoja, nyt sulattelen lukemaani. Vähän oudolta ja hassulta tuntuu ajatusten hallitseminen. Olen aina luullut, että ne vain ovat jotain hallitsematonta.

Heinäkuun viimeinen viikonloppu

Viikonloppuna meillä on kunnostettu vanhoja ikkunoita ja pähkäilty, mistä niitä saataisiin lisää. Yläkerran toiselle puolelle suunnitellut vanhat ikkunat ovat niin huonosta materiaalista tehdyt, ettei niitä kannata kunnostaa. Ennen syyssateita olisi kuitenkin saatava ikkunat paikoilleen. Nyt jo kaatosateilla vettä on tullut sisään pari kertaa.

Olohuoneen seinät on liisteröity ja mies parhaillaan paperoi niitä tapetin alle tulevalla paperilla. Lupasivat tehtaalta, että ensi viikolla olisi ehkä tapettia saatavilla. Jännityksellä odotan.

Ajatukset ovat jo kääntyneet syksyyn. Olen ostanut syksyä ja talvea varten joitakin vaatteita tyttöselle kirppiksiltä. Itselleni olen katsellut harrastusta kansalaisopistosta. Uuden kielen opiskelu kiinnostaisi, mutta tällä päällä se taitaa olla turhaa. Taidan yrittää jollekin käsityökurssille. Liikunta harrastuksina olen taas yrittänyt käydä lenkillä ( juoksemiseksi sitä ei voi kutsua ja hölkkääminen on niin hassu sana). Olen myös miettinyt pyörän ostamista. Sellaisen pyörän, johon saisi turvaistuimen kiinni ja jolla jaksaisi polkea isojakin mäkiä ylös. Voitaisiin sitten pyöräillä muskariin, jossa jatkamme taas syksyllä.

Unohduksia ja sadonkorjuuta

Kävimme tyttösen kanssa katsomassa äitiäni mökillä. Unohdin ottaa reissuun kameran. Mökiltä unohdin ottaa mukaan puhelimeni ja kirjani. Enemmän harmittaa tuo kirjan unohtaminen. Olin juuri päässyt hyvään vauhtiin lukemisessa, pitkästä pitkästä aikaa. Saan puhelimeni viikon kuluttua takaisin. Luulen pärjääväni viikon ilman puhelinta mainiosti.

Eilen pääsimme maistelemaan sinimarjakuusaman marjoja ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Raakoina ovat aika happamia, mutta kypsinä maistuvat aivan mustikoilta. Ihanaa, että näin aikaisin saa jo korjata satoa.

Päiväteeni tein Kiinasta tuliaisena saamasta teeruususta. Ihana. En ollut kokeillut aikaisemmin. Olin säästellyt tuota kaapissani jo hyvän aikaa. En raaskinut käyttää. Hyvää teetä tuli. Pitää varmaan etsiä näitä Suomestakin.

Käsillä tekemisestä

Sain muutaman päivä sitten sähköpostia käsityötieteen opiskelijalta. Se oli kysely käsillä tekemisestä gradua varten. En niin kovin kauan aikaa sitten valmistuneena muistan vielä hyvin, kuinka vaikeaa oli löytää haastateltavia harjoitustöihin jne. Vastasin osittain tunnollisuudesta, osittain koska tämä oli hyvää itsetutkiskelua. Laitanpa vastaukseni tännekin. Kirjoitin sen eilen illalla nopeasti. Ei kyselyvastauksen täydellinen tarvitse olla. Miksi ja millaisia käsitöitä sinä teet? Jos joku muu haluaa vastata samaan kyselyyn, saa sen minulta sähköpostitse. Kuvissa joitain käsillätekemiämme juttuja, jotka sattuivat valokuvakansoista silmään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Meidän perheen kädentaidot



Olen 31-vuotias nainen. Työskentelen varhaiskasvatuksessa ja koulutukseni on alempi korkeakoulututkinto. Olen opiskellut myös tekstiiliä ammattikorkeakoulussa ja luonnontieteitä yliopistossa. Perheeseeni kuuluu mies ja 1-vuotias tytär. Mieheni on koulutukseltaan puuseppä. Asumme Uudellamaalla vanhassa omakotitalossa. Olemme kumpikin kotoisin Helsingistä. Mieheni on muuttanut tähän kuntaan 12 vuotta ja minä 6 vuotta sitten.

Elämäntilanteemme ja -arvot

Asumme maalla vanhassa omakotitalossa. Talomme remontti on vielä kesken. Remontoimme taloamme perinteisiä materiaaleja menetelmiä käyttäen. Pyrimme remontoimaan ja rakentamaan ekologisesti. Esimerkiksi käyttämämme maalit ovat muovittomia ja perinteisiä: punamultaa, pellavaöljyä ja kananmunatemperaa. Talossamme on kompostivessa. Mieheni käy töissä pääkaupunkiseudulla, minä olen kotona hoitamassa tytärtämme. Ideaalissa tapauksessa haluaisimme asua hieman lähempanä asutuskeskusta, kuin nyt asumme. Nyt meiltä on lähimpään kirkonkylään 6 km. Asuminen täällä on myös taloudellinen ratkaisu. Hinnat ovat syrjemmässä edullisemmat. Emme halua ottaa suurta lainaa, jota maksaaksemme joutuisimme tekemään enemmän töitä.

Keskeisiä arvoja meillä ovat ekologisuus, eettisyys, hitaus, itse tekeminen ja elämän mielekkyys.

Koti on meille tärkeä paikka. Haluamme kotimme olevan turvallinen, terveellinen, rauhallinen, esteettinen ja ekologinen. Kodin tulee olla paikka, jossa viihdymme ja jonne on hyvä palata töistä tai reissuilta. Olemme valmiita panostamaan kotiimme paljon. Panostamisella emme tarkoita rahaa vaan aikaa, ajatuksia, mielikuvitusta ja fyysistä työtä.

Mitä kädentaitoja osaamme ja teemme

Listassa ovat mukana sellaiset kädentaidot, joita teemme ainakin silloin tällöin tai olemme jossain vaiheessa elämäämme tehneet enemmän. Osaisimme myös muutamia muita tarvittaessa esim. mies on korjannut muuraamalla keittiössämme olevan vanhan puuhellan, joka oli sortunut. Muuraamista en kuitenkaan listaan lisännyt.

Minä:

• neulonta

• virkkaaminen

• ompelu, tilkkutyöt

• kirjonta

• mosaiikkityöt

• kehrääminen

• kutominen

• huonekalujen entisöinti

• askartelu

• japanilainen kirjansidonta

• värjääminen

• metallilankatyöt

Mies:

• rakentaminen (kaikki talonrakentamisen työvaiheet perustusten kaivamisesta ja kivijalanvalamisesta ikkunoiden lasittamiseen)

• remontointi (perinteiset menetelmät)

• auton, koneiden ja veneen korjaus ja kunnostus

• betonityöt

• pienoismallien rakentaminen

• huonekalujen rakentaminen ja entisöinti



Miksi teemme käsitöitä?

Ennen kaikkea teemme asioita käsillämme, koska se on kivaa. Itse tehden saamme tarpeellisia asioita, joita emme muuten saisi. Siten voimme käyttää luovuutta ja luoda uutta. Itse tekemällä osaa arvostaa asioita enemmän. Se auttaa myös tietämään enemmän tavaran alkuperästä. Itse tehden pystymme tekemään ekologisempia ja eettisempiä tavaroita. Joissain asioissa itse tekemällä säästää myös rahaa. Tekstiilitöissä yleensä ei. Villapaidan saisi paljon halvemmalla suuren ketjun liikkeestä, kuin maksaa ostaa langat sitä varten. Rakentamisessa ja remontoinnissa säästöt ovat isoja.

Itse tekeminen ei meillä liity pelkästään käsillä tekemiseen. Teemme ruuan hyvistä raaka-aineista, leivomme leipää usein, olen ollut mukana tekemässä kahta kasvisruokakeittokirjaa ja lehtiä, järjestämässä aatteellista toimintaa sekä kulttuuritapahtumia. Kesäisin yritämme kasvattaa kukkien lisäksi myös syötävää. Uskomme, että tekemällä itse voimme tehdä ainakin omasta maailmastamme mielekkäämme. Toivottavasti voimme vaikuttaa positiivisesti jonkun muunkin maailmaan.

Osallistuvatko lapsemme käsitöiden tekemiseen?

Ei vielä, mutta tulevaisuudessa toivottavasti. Olen saanut itse tekemisen mallin isovanhemmiltani, kotonani ei tehty itse muuta kuin ruokaa. Toivon kuitenkin voivani välittää tyttärelleni tämän mielestäni elämää rikastavan tavan elää. Toisaalta itse tekeminen on varmasti asia, jonka tyttäreni on saanut äidinmaidossaan. Hän on jo synnytyslaitoksella nähnyt minun neulovan. Tapani olla lasten kanssa on tekevä. Ennemmin järjestän lapselle askartelemista tai muuta mielekästä tekemistä, kuin avaan television tai tietokoneen.

Värikuvia

Huomasin tänään, että päivällä valo riittää sisällä kuvaamiseen hyvin. Samaisen auringonpaisteen takia kaivoin vaunulenkin ajaksi aurinkolasit silmille. Yritän vasta opetella niiden käyttämistä. Mutta niistä tulee niin hassu olo. Aivain kuin olisi naamiaisasu tai jokin peiteasu tai ihan kuin ei olisi oikeasti tässä maailmassa vaan seuraisi sitä jostain muualta salaa lasin läpi. Ruskeiden aurinkolasien läpi maailma näyttää pehmeämmältä. Ehkä sen vuoksi voin oppia käyttämään niitä.

Tätä päivää olen odottanut

Kuten on jo varmasti aikaisemmista kirjoituksistani käynyt selväksi: olen kovasti odottanut kevättä. Tänään oli ensimmäinen oikein keväisen tuntuinen päivä.

Kävimme Karkkilassa tuttavan luona korjaamassa sänkyä. Tai mies korjasi, tyttönen hämmensi ja minä paimensin. Tyttönen kaivoi kyläpaikan lehtiroskiksesta huili -nimisen lehden. Etsin netistä tietoa tuntemattomasta lehdestä ja lopputuloksena teimme uuden ekosähkösopimuksen. Norppasähköä meille oli tullut aikaisemminkin, mutta olikin jo korkea aika vaihtaa sähköntuottajaa. Olimme laiskuuttamme tyytyneet vanhaan.

Käytimme tilaisuuden iltapäiväkävelyyn kaupungissa. Aurinko paistoi ihanasti ja räystäistä tippui vettä. Linnutkin lauloivat kovasti. Poikakissamme käytöksestäkin näkee kevään olevan tulossa. Kävelyllä näin kaksi neulegraffitia. Ensimmäiset täälläpäin. Samalta tekijältä selvästikin. Kivasti sijoitettu koulun ja leikkipuiston lähelle. Kaiken kaikkiaan lähes täydellinen päivä. Toivottavasti teilläkin on ollut!

Helsingissä

Olimme taas tyttösen kanssa pari päivää Helsingissä. Mummolassa, bulgarialaisessa käsityöillassa ja ystäviä tapaamassa. Tyttösellä menojalkaa vipattaa. Vieraissa paikoissa vilahtaa äidin näköpiiristä liian nopeasti. Kahden päivän aikana havahduin monta kertaa siihen, etten yhtään tiennyt, mihin se oli livistänyt. Seikkailee pimeillä käytävillä, rappusissa, kaupoissa ja vieraissa keittiöissä. On niin paljon nähtävää ja koettavaa. Yksikseen lähtee vaeltelemaan vaikka mihin, mutta jos äiti haluaisi vaikka käydä vessassa, niin iskee kova eroahdistus. Ihmeellistä on pienen elämä.

Viime yönä näin painajaista, jossa tyttönen lähtee juoksemaan karkuun kiljahdellen. Minä juoksen perässä, minkä jaloistani pääsen pääsen, mutten saa millään kiinni.

Käsityöillassa teimme martenitsoja. Bulgarialaisen perinteenmukaisia keväisiä onnenamuletteja. Tarkoitus oli tehdä niitä ystäville, jotka tapasin seuraavana päivänä. Se ei onnistunut, mutta muutaman sain tehtyä. Ehkä sitten ensi vuonna lisää.

Tapasin myös ystäviä, joita oikeastaan tulee nähtyä liian harvoin. Meitä on niin iso porukka, että koolle kutsuminen on iso operaatio, joka täytyy tehdä hyvissä ajoin. Tällä kertaa yritimmekin tavata vain ystäväporukan kotiäitien ja lasten voimin. 5 äitiä ja 7 lasta ja kovasti häslinkiä. Tyttönen niin ison oloisena seuraa isompiensa leikkiä. Mutta seuraavaksi pitää yrittää nähdä koko ystäväporukka!

Hyvä viikko

Olemme melkein hartiavoimin tehneet töitä nukkumisen eteen. Nyt se alkaa sujua jo huomattavasti paremmin. Tietysti vaihtelua on öiden välillä, mutta minun fiilikset eivät ole enää epätoivoiset. Kuvaaminen on kyllä jäänyt vähiin. Tyttönen viihtyy edelleen paljon sylissä, eikä ole maailman parhain valokuvausavustaja. Tuo kuva tyttösestä on Espanjassa majailevaa tätiäni varten. Eikö olekin hienot hampaat!

+ viime viikonloppuna olimme Tampereella hotellissa kaksi yötä, loistavaa vaihtelua
+ tyttönen heräsi yhtenä yönä vain 4 kertaa
+ tyttönen on oppinut paljon uusia asioita: osaa kiivetä rappusia, seisoa ilman tukea melko pitkiä aikoja ja kävellä taaperokärryn tai syöttötuolin kanssa
+ sain kukkia hieman pieleen menneen syntymäpäivän korvaukseksi
+ olen löytänyt uusia kivoja villatakkimalleja
+ tyttösen syöttötuoli vaihdettiin väliaikaisesti triptrapista muoviseen (sen saa pestyä helpommin)
+ kiva huomata kuinka tyttönen aina ilostuu ja menee vastaan isin tullessa töistä
+ tein pitkään kaipaamiani ostoksia: näppärän pieni kameralaukku ja talvisaappaat
+joululahjat kaikille on keksitty, osa jo tehty tai hankittukin
+ isänpäivälahjat tehty ja hankittu
+ kuntopiirissä käymisestä tulee tosi hyvä olo
+ kävimme taas mummolassa nukkumassa, nukuin 7,5 tuntia 1 herätyksellä

Ainoa kurja asia tällä viikolla oli värikylvyn peruuntuminen, mutta onneksi korvasin sen kyläilemällä kaverin luona. Toivottavasti ensi viikko on yhtä hyvä.

Tänään

- Kissa löysi aamulla pöydältä hiiren. Onneksi se ei ollut oikea.
- Mies sai flunssaansa sairaslomaa
- Puutarhurin keittoa listalla. Ehkäpä se auttaa flunssaan. Sanoihan Hippokrateskin, että ravinto olkoon lääkkeesi.
- Ulkona on ollut kylmin ja tuulisin päivä tänä syksynä
- Minulla on ollut päällä liian pieneksi kutistunut t-paita, joka annetaan illalla tyttöselle lohdukkeeksi eli unikaveriksi
- Minun vapaa iltani ja kuntopiiri.

Palkinto

jonka sain Maijulta ilahdutti kovasti. Maiju antoi palkinnon eteenpäin meille äideille, joiden lapset ovat syntyneet tänä vuonna. Hän kirjoitti muiden äitien blogien toimivan innoittajana ja vertaistukena. Samalla tavalla minäkin olen tuntenut. Kiitos teille muut äidit!

 Palkinto pitäisi antaa eteenpäin viidelle bloggaajalle, jotka innoittavat minua. Innoittajia on monia, oikeastaan kaikki seuraamani blogit. Tuntuu, että kaikki ovat jo saaneet tämän. Annan palkinnon eteenpäin vain kahdelle bloggaajalle. Kuvan valitseminen sai minut muistelemaan menneitä. Nämä blogaajat ovat siskokset, jotka tunsin lapsuudessa ja nuoruudessa. Toisen siskoista paremmin. Tiet erosivat  puoleksi elämäksi, mutta internetin ihmeellisessä maailmassa olemme taas tavanneet. On ollut hauska kurkistella uudestaan elämäänne.

Lallukka

Mi

 Palkinnon sääntöihin kuuluu myös kertoa kolme rakastamaansa asiaa.

1. Rakastan mökin saunaa. Minulle se on saunoista parhain. Rakastan sitä että seinät ovat 60 vuodessa muuttuneet tummiksi. Haapalauteet ovat uudet ja kovin vaaleat. Saunassa löylytellään ja peseydytään samassa tilassa. Valoja ei saa sytyttää. Silloin tunnelma on sopivan hämyisä.  Ja silloin näkee kuinka kiukaan hormin juuri hohtaa punaisena. Ikkunasta näkee pusikoituneen rannan läpi järvelle. Ikkunan sisälasissa on aina ollut särö. Se näyttää minusta hylkeen päältä. Sauna on vain muutaman metrin päässä järvestä, ja maa on mutainen. Kun saunasta lähtee paljain jaloin ulos maa tuntuu sileältä, pehmeältä ja viileältä.

2. Rakastan vanhoja asuinpaikkojani (lukuunottamatta kolmea). Olen asunut Helsingissä Roihuvuoressa Punahilkan ja Lumikinteillä, Merihaassa, Näkinpuistossa ja Hakaniemessä. Välillä Vantaalla Koivukylässä hetken. Omilleni muutettuani asuin Turussa ylioppilaskylässä kolmessa asunnossa, sitten torin reunalla ja Halisissa sekä viimeiseksi Rautatieaseman vieressä. Turusta muutin Helsingin Kontulaan. Satunnaisesti kesäisin asuin myös äidillä Helsingissä Veräjämäessä. Ja viimeiseksi olen asunut täällä talossa mäen päällä.

3. Rakastan vanhoja tarinoita. Lapsena minusta oli ihanaa mummolassa pyytää mummoa kaivamaan vanhat valokuvat esille. Mummo kaivoi vaatekaapista kaksi laatikkoa, jotka olivat täynnä vanhoja mustavalkoisia kuvia. Kuvat ovat kauniita, mutta niihin liittyvät tarinat tekevät niistäkin rakastettavia. Mummo kertoi lapsuudestaan karjalassa, kengistä joissa ei ollut pohjia, veljistä jotka olivat kuolleet nuorina ja opettajasta, joka toi kouluun evääksi puuroa kirjekuoressa. Hän kertoi äidinkin lapsuudesta. Sodasta ei kerrottu ikinä. Äiti on kertonut lapsuudestaan enemmän. Ja minun lapsuudestani. Minä toivon, että voin tyttöselle kertoa samoja tarinoita ja näyttää niihin liittyviä vanhoja valokuvia.

Ja palkintoon kuuluu myös näyttää kuva, jota rakastaa ja kertoa miksi.

Kuva on noin vuodelta 1980. Siinä on mummoni, pappani, minä ja rakas lammas. Istumme mökillä (silloin sitä kyllä kutsuttiin mummolaksi), joka oikeasti on vaatimaton sukutila, keinussa. Mummoon ja pappaan sekä paikkaan liittyy paljon rakkautta ja hyviä muistoja. Mummo ja pappa hoitivat minua paljon lapsena. Äitini oli yksinhuoltaja. Koin perheeni olevan laajempi yksikkö, kuin vain me kaksi. Perheeseeni kuului mummo, pappa ja tätikin. Mummo eikä pappaa enää ole, mökki on. Keinun paikka on muuttunut ja kovin lahokin se alkaa jo olemaan. Mökki sijaitsee paikalla, jonka mukaan olemme saaneet sukunimemme. Äiti sai omansa kuvassa olevalta papalta, minä äidiltä ja nyt tyttönen minulta.

Tämä kuva on meillä eteisen seinällä kehystettynä, tässä tietokoneen edessä. Se on juuri tällainen pieni neliskanttinen ja ruskeasävyinen. Sellainen kuin monet sen ajan kuvista.

Sieniretki

oli tyttösen toinen. Tyttönen selkään, äidille metsässä näkyvät vaatteet päälle (aamulla kuului ammuntaa) ja serkusten seurassa sieneen. Löysimme herkkutatteja, suppilovahveroita ja lampaankääpiä. Eniten koreihin päätyi suppilovahveroita. Ja kaikki sienet päätyivät serkusten matkassa Helsinkiin. Minulla alkaa jo sienikiintiö täyttyä tältä syksyltä. Viime syksyisiä on kuivattuna vielä monta purkkia jäljellä. Sienet ovat herkullisia pienissä määrissä. Kivointa niissä on poimiminen.

Lauantaina veneilimme samoille kallioille, kuin perjantai iltanakin. Tyttönen riekkui koko meno matkan ja nukahti perillä. Meillä oli miehen kanssa aikaa kokkailla nuudelikeittoa, joka on päiväretkieväistä parasta. Pilkon kotona kasviksia mukaan rasiaan, retkellä vain lisätään vesi ja nuudelit. Ehkä raitisilma tuo osan hyvästä mausta. Keitto valmistui ja syötiin, tyttönen vain nukkui. Me miehen kanssa makoilimme taas kallioilla ja ihmettelimme hetken rauhaa.

Sunnuntaina oli tyttösen serkkutytön synttärit. Ainoa lahjatoive oli apinapuku. Lyhyellä varoitusajalla minäkään en pystynyt toivetta toteuttamaan. Yritimme kyllä etsiä pukua kissojen ja koirien (ja äitini) kanssa. Koko synttärin tyttö odotti, että josko seuraava vieras toisi puvun. Tein joulupukin kanssa sopimuksen puvun ompelemisesta. Onko kellään kokemusta?

Meillä

on viime yöt nukuttu entistä huonommin, jos mahdollista. Tyttönen tekee hampaita. Viime yönä en saanut enää unta herättyäni viidennen kerran muutaman tunnin aikana. Makasin vessan lattialla ja ajattelin, etten selviä. Haukoin henkeä ja sain kai jonkinlaisen paniikki kohtauksen ajatellessani tulevaa päivää.

Päivästä ei tullutkaan niin paha. Mitään ylimääräistä en kyllä kestä. Aurinko paistoi ihanasti ja tyttönen nukahti rattaisiin. En laskenut selkänojaa alas ja tyttönen tuntui nukkuvan hyvin. Töiden jälkeen mies vei tyttösen ulos. Mietin, mitä haluaisin eniten. Imuroin, tiskasin, kävin suihkussa ja pesin kylppärin seiniä ja lattioita. Tulipas hyvä mieli.

Eilen tapasimme neuvolatätimme pitkästä aikaa, viimeksi kolme kuukautta sitten. Ei meinannut uskoa, että rimpulasta on tullut touhutäti. Että istuu, nousee polviseisontaan ja siitä seisomaan tukea vasten. Pitää toisella kädellä kiinni, huitoo toisella ja pälättää. Voi myös pitää kiinni kummallakin ja kävellä sivulle päin. Lähtiessämme nauroi tyttöselle, vilkutti ja kysyi, että osaako jo se senkin. Ei sentään. Tarjosi meille unikouluohjeita. Sanoin yrittäväni ensin muilla konsteilla. Odottelen postista Pehmeää matkaa unten maille. Muistelen, että sen mukaisen ohjelman luomista varten piti pitää unipäiväkirjaa. Aloitin jo viime yönä.

Meistä

kuulee taas ehkä.

Tyttönen oppi toissa päivänä ryömimään. Minä saan pieniä hetkiä kuvata, ladata kuvia koneelle tai kirjoittaa. Nyt kun vielä tyttösellä pysyisi ruoka sisällä ja nukkuminenkin alkaisia sujua. Yleensä heräämme tunnin välein läpi yön. Tiistaina meillä on neuvola, josta yritän saada apua.
Tarvitsisin apua myös toiseen ongelmaan. Olen ladannut kuvat aikaisemmin flickerin kautta blogiin. Sitä on nyt muutettu, enkä saa kuvia siirtymään blogiin. Vinkkejä?

Kesälomalla

ollaan. Mies oikeasti ja minä niin lähellä, kuin kesälomaa voin olla. Mies ehtii hoitamaan tyttöstä vähän enemmän, kuin tavallisesti ja minä saan paljon kaivattuja hengähdystaukoja. Niiden aikana on hyvä tehdä kotihommia ja tyhjentää päätä. Kun on ollut aikaa ajatella, tajusin tyttösen olevan varsin vaativa tyttönen. Tyttönen on saanut maistella muutaman kerran riisivelliä, mutta vatsa ei tainnut tykätä siitä. Tai toivottavasti se oli jotain muuta.

Ekstempore reissuja on harrastettu, sillä ilmaistoitu auto on parasta, mitä näillä helteillä tiedän. Turusta löytyi hyvä lastenvaatekirppis, josta tyttönen sai vaatevarastoonsa täydennystä syksyksi ja talveksi. Samasta kaupungista on katoamassa maanmerkki, joka joskus oli kotini lähellä.

Kissan nenän nokeentumisarvoitus saatiin ratkaistua. Hetken jo luulimme kissan kokonaan kadonneen. Mies todisti eräänä iltana naapurin kissan ja ketun tappelua. Muutama päivä sen jälkeen omistamme toinen katosi useammaksi päiväksi. Se taisi olla kuitenkin helteitä piilossa ja saapui kotiin, kuin ei olisi reissussa ollutkaan.