Ennen ja jälkeen

Sain Kaapin ostettua. Olen siihen erittäin tyytyväinen. Juuri sopivan kokoinen ja tilava. Melkein kaikki astiat mahtuvat sinne ja hieman jotain muutakin. Ei tarvinnutkaan karsia astioita kovalla kädellä. Vielä kun tuo vaatekappi nurkasta muuttaa keväällä vintille ja astiakaappi saa hieman tilavamman paikan, niin sitten on melkein täydellistä.

Kaapin tuominen sisälle olikin isompi operaatio. Umpipuisena se on kamalan painava. Ovien kautta se ei mahtunut sisälle, sillä kuistimme on sen verran pieni, ettei kaappi mahtunut kääntymään ovista. Ainoa mahdollisuus oli olkkarin ikkuna. Tunnin tuskailun ja säätämisen jälkeen se mahtui juuri ja juuri. Ikkunasta piti poistaa helatkin, että mahtui. Mutta nyt se on täällä, eikä lähde enää mihinkään.

Pujottelua

Posti toi meille paketin, jonka sisällä oli täytteenä niin kamalan näköistä, mutta niin loistavaa askartelumateriaalia nakuilijalle. Paksuun kanavaneulaan lankaa ja eikun pujottelemaan. Ulkona on taas tänään sen verran pureva pakkanen, ettei siellä kovin kauaa tehnyt mieli olla. Askartelu, pujottelu, maalaaminen ja piirtäminen on suosittuja hommia tällaisina päivinä.

Nyt kun kevät on jo aivan selvästi lähempänä, niin en malttaisi enää odottaa. Olen hankkinut tytölle jo kaikki kevätvaatteet valmiiksi. Ikäänkuin se nopeuttaisi kevään tuloa. Mutta me olemme valmiina, sitten kun on sen aika.

Aurinkoiset ja sisällä vietyt pakkaspäivät ovat saaneet minut myös jonkinlaisen järjestämisinnostuksen valtaan. Toistaiseksi se on tosin ollut enemmän teoreettista, kuin käytännöllistä. Paperilla minulla on hienot suunnitelmat. Niistä ensimmäinen on keittiöön astiakaapin hankinta. Yksi netistä löytämäni meni sivusuun, mutta nyt on toinen kiikarissa. Saisin vihdoinkin kaikki astiat yhteenpaikkaan ja ovien taakse. Avohyllyt on kauniit, mutta laiskan siivoojan painajainen. Samalla sitten karsisin ylimääräiset pois. Ajattelin tarvita astioita sen verran, kuin kaappiin mahtuu. Yritän opetella ymmärtämään, että vähemmän on enemmän.

Hei taas!

 Pitkästä aikaan onkin ihana kirjoittaa. Hiljaiselooni ei ole mitään varsinaita syytä. Ei vain tuntunut siltä, että kuvaisin ja kirjoittaisin. Tänä aamuna kaivoin kameran kangaskasan alta esiin. Otin pari kuvaa tyttösestä, mutta niihin tuli hassut ilmeet. Uudesta laitteesta innostunut tyttönen kuvasi nuo kuvat. Istui aamupalapöydässä paikallaan ja räpsi. Ihan tutut paikat minulle, mutta ihan erilainen näkökulma.

Täällä on elelty tavallista elämää. Minä olen tehnyt aimo kasan käsitöitä, joista osan ehkä esittelen joskus. Tyttönen on jatkanut kasvamistaa hurjaa vauhtia. Jatkuvasti hämmästyn, kuinka iso ja fiksu lapsi minulla on. Sillä on myös käsittämättömän hyvä muisti ja hirveästi touhuamisenergiaa. Remonttikin etenee hiljalleen. Yläkerrassa on jo lattia melkein valmiina. Enää puuttuu rappuset joita pitkin pääsisimme sitä katsomaan.

Kirjoitan taas pian, sillä kaipasinkin jo tätä.