10.1.2010

Projekti


Pakkasten paukkuessa jo ties kuinka monetta viikkoa olen kaivannut kovasti villatakkeja. En tiedä mihin kaikki villatakkini ovat kadonneet. Olen tiettävästi neulonut itselleni jokusen viime vuosina, mutta niistä suurin osa on mennyt kiertoon. Muutama on liian paksu sisällä pidettäväksi ja muutamaa on tällä hetkellä turha edes yrittää käyttää. Sopivan paksuisista ja kohtuullisen kokoisista takeista on siis kova pula. Ostin syksymmällä itselleni hätäpäissäni yhden, mutta kuten kaupan villatakeille luvattoman usein käy, se on aivan nyppyyntynyt.
Olen siis päättänyt tänä vuonna vauvan vaatteiden ohella yrittää keskittyä takkien neulomiseen. Onhan se hyvä varautua ensi talveakin varteen. Luulen, että vauvan synnyttyä neulominen voi olla haastavaa, mutta ainakin äitiyslomalla ennen vauvan syntymistä, luulisi olevan aikaa neuloa. Tuskinpa silloin kovasti muuhunkaan kykenee.
Kuvassa on ensimmäinen projektini. Malli on garnstudion ja lanka paikallista villaa Koivulan tilalta. Lanka on ohuempaa, kuin ohjeessa, joten teen isomman koon silmukkamäärillä. Teen myös ohjeeseen joitakin muutoksia, joita huomasin ravelryssä monen muunkin tehneen.

4 kommenttia:

Sofia kirjoitti...

Jotenkin sen neuleentarpeen huomaa aina vasta sitten kun on kovin kylmä ja niitä kovasti tarvitsisi =) sitten on ryhdyttävä toimeen =) Kauniilta näyttää paidan alkusi

Jaana kirjoitti...

Voi kamalaa, en ole ollenkaan huomannut muuttoasi ja nyt sitten vuoden jutut lukematta. Nyt tiedän mitä seuraavana vapaana hetkenä teen :) Ihana fiilis täällä Mäkituvalla.

Anna kirjoitti...

Jaana: no olen ollut niin epäaktiivinen, että tuskin siihen kovin pitkään meni... kesäisin jaksaa paljon, mutta nämä talvet.

anna-itse

MysteryKnitter kirjoitti...

Just one day at a time. That doll house is lovely.