19.2.2013

Tekemistä





Äitini on meillä edelleen kylässä, koska minulta poistettiin eilen kaksi viisaudenhammasta. Vauvan nukkuessa ja äidin leikkiessä tyttösen kanssa käytän aikana laiskasti eli mietiskelen, haaveilen, selaillen lehtiä jne. Olen pelännyt hampaiden poistoa yli kymmenen vuotta ja venyttänyt sitä viimeiseen asti. Ei se ollutkaan niin kamalaa, kuin kuvittelin. Alahampaat ovat vielä jäljellä ja ne ovat kuulemma paljon vaikeammat poistaa. En huokaise vielä helpotuksesta.

Lotta teki eilen todo-listan ja kyseli muidenkin listoja. Tässä mun lista tälle keväälle.  Lotan lista oli vielä tässä elämässä periaatteella, mutta mä en jaksa nyt ajatella asioita niin pitkälle. (Ja siitä listasta tulisi niin pitkäkin :)) Tuntuu, että tällä hetkellä pystyn hahmottamaan elämääni muutaman kuukauden pätkissä. Nyt mielessä on kevät ja kesä. Tässä listani sille ajalle:

1. Ommela itselleni vaatteita

Olen ollut kotona kohta kolme vuotta. Sinä aikana en ole kovasti hankkinut uusia vaatteita. Ihan vain välttämättömimpiä. Vaatteet alkavat olla aika loppuun kulutettuja. Uusia ei tekisi mieli ostaa, kun ei oikein tiedä miten ne ovat tehtyjä ja vaatekauppoihin on niin vaikea päästäkin. Olen ommellut tyttöselle ja pikkuveljelle paljon vaatteita (vaikken niitä ole koskaan saanut tänne blogiin asti) ja ompelutaitoni ovat kasvaneet paljon parin vuoden takaisesta. Vielä en ole kuitenkaan uskaltautunut ompelemaan kovasti itselleni. Tuntuu, että on vaikeampi löytää/tehdä hyvin istuvia kaavoja. Todennäköisyys, että vaatteesta ei tule pidettävää on itseni kohdalla suurempi, kuin lapsille ommellessa.

Olen kuitenkin päättänyt nyt uskaltautua rohkeammin kokeilemaan. Ja toisaalta olemaan ennakkoluulottomampi vaatteiden suhteen. Suunnitteilla on lähinnä yläosia, sillä hyvin istuvien housujen ompelu tuntuu vielä liian haastavalta.

Kuvissa tyttöselle OB:n Villi viikinki kaavalla ompelemani paita mekkojen alle. Itselleni Bohemien tunika, joka taitaa olla liian romanttinen ja väärän värinen. Ja sitten vielä paita itselleni. Kangasta oli aika vähän ja puserosta tuli hieman liian lyhyt, mutta olen käyttänyt sitä pitkän topin kanssa.

(Ja sittenkun oppisi vielä silittämään vaatteet valmiina.)

2. Perustaa kasvimaa

Viime kesänä meillä kävi kaivinkone tasaamassa minulle paikan kasvimaata varten. Raskaus kuitenkin hyydytti silloin, ja loppukesästä paikka kasvoi puoleensääreen asti rikkaruohoja. Nyt keväällä aion saada sen kasvimaan tehtyä. Äitienpäivälahjaksi olen toivonut hyvälaatuista multakuormaa. Kasvimaan reunalla on paikka kasvihuoneellekin, mutta sen aika on joskus myöhemmin.

3. Elvyttää liikuntaharrastusta

Raskausaikana on pystynyt lainkaan liikkumaan väsymyksen ja supistelujen vuoksi. Nyt on taas aika aloittaa nollasta. Joskus yritin ottaa omaa-aikaa liikuntaa varten, mutta siitä tuli vain hampaiden kiristelyä kaikille. On helpompi yrittää liikkua lasten kanssa.

Ensin pitäisi nostaa kuntoa kävelemällä pitkiä vaunulenkkejä. Meillä on uusi pyöränperäkärry/juoksuvaunu, johon kummatkin lapset mahtuvat. Sitä työnnellessä toivon pääseväni alkuun. Pitäisi myös yrittää löytää muita tapoja liikkua lasten kanssa tai niiden hoidon lomassa. Ehkäpä kokeilen miehen soutulaitetta ja yritän jotain kotijumppaa. Joskus tulevaisuudessa juokseminen olisi taas tavoitteena.

4. Käydä useasti retkellä lasten kanssa

Aika lähellä meitä on paljon kivoja retkipaikkoja. Haluaisin viedä lapsia metsään, näyttelyihin, museoihin ja puistoihin yms. Pitää vain lähteä rohkeasti. (Tutut meille saa ehdotella retkiä.)

5. Lukea enemmän

Sain joululahjaksi toivomani Ulla-Leena Lundbergin Jään. Luin sen parissa viikossa imettäessäni ja nautin kovasti. Nyt sellaiset rauhaiset imetyshetket ovat jo ohi. Syömäri on nopeampi ja tyttönen seurankipeä. Haluaisin kuitenkin yrittää löytää nytkin hetkiä, joissa pystyisi lukemaan.

4 kommenttia:

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Hyviä suunnitelmia :) Jotenkin sitä luulisi, että pienten lasten kanssa saisi automaattisesti riittävästi liikuntaa, mutta ei se kyllä niin ole. Pienempien kanssa voi tietysti lähteä vaunulenkille, mutta entä sitten kun esim. kaksivuotias haluaa kävellä itse - eipä sen vauhtista kävelyä voi juuri liikunnaksi kutsua omalla kohdallaan.

Luin Lundbergin Jään viime syksynä ja rakastin sitä - niin paljon, että hankin kirjan myös ruotsiksi ja luen sen vielä joskus uudestaan.

Maiju kirjoitti...

Voisin helposti kopioida nämä kaikki omalle seinälle ja kirjoittaa että todo. Paitsi kohta kolme on toistaiseksi done, muutamien viikkojen ajan olen onnistunut saamaan oman ajan ja käynyt useamman kerran viikossa hiihtämässä. Musta tuntuu, että tällasia listoja on ihan hyvä olla olemassa. Hyvä lista.

heini kirjoitti...

Kivoja juttuja!

Julia / Miiinullekko kirjoitti...

Kannatan tuota itselle ompelua! (: Yleensä saa sellaisen vaatteen kun halua vaikka välilällä joutuisikin hieman purkamaan ja venkslaamaan.