5.6.2011

Pihalla






Meidän pihalla tapahtuu koko ajan. Mies rakentaa uusia ulkoseiniä yläkertaan. Minä tee pihahommia ja tyttönen auttaa.

Keväällä tein listan, mitä kaikkea suunnittelin pihalla tekeväni. Osa suunnitelmista on muuttunut, osa toteutettu ja osa päätetty unohtaa.

- Hevosen kakkaa hain 10 jätesäkillistä ja levitin. Enemmänkin olisi uponnut pihalle, mutta uutta satsia ei jaksettu hakea. Ensi keväänä sitten.
- Tamppaustelineen alunen on jyrsitty ja tasoitettu. Laatatkin ladotaan paikoilleen, kunhan rakennustelineet puretaan pois.
- Kivikkopenkkiin en ole löytänyt iisoppia taimikaupoista, mutta talvella kuolleen ketoneilikan tilalle ostin uusia.
- Alppiruusun tilalle ostin ihanan revontuli atsalean. (kuvassa)
- Puutarhakeinun alunen on uudistettu ja sen viereen tein toissapäivänä kukkapenkin. Istutin siihen myös piippuköynnöksen, joten siihen pitää saada nyt tuki, jota vasten kiivetä. Olen aina ihaillut piippuköynnösten lehtiä.
- Iirispenkki uudistettu
-Yrttispiraalirakentui, mutta ovaaliksi ei spiraaliksi. Vielä siellä olisi muutamalle yrtille tilaa.
- Yrttien viereen istutin ruokohelpiä ja neidontatarta. Kummankin pitäisi levitä kamalasti. odotan sitä kovasti.
- Mies rakensi miulle äitienpäivälahjaksi pyykkitelineen. Sen alus pitäisi laatoittaa. On todella ärsyttävää, kun puhtaat pyykit putoavat hiekkaan.
- Kesäkukatkin olen melkein istuttanut. Valkoiseen posliinivatiin istutetuille sinimailasille ja köynnöskrasseille kävi huonosti. Kuorisaiset tulivat ja söivät ne kokonaan. Harmaata haituvaa jäi jäljelle.

Kesällä on niin mukavaa, kun on oma piha.

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

jos haluat timjamia(kangasajuruohoa) tai oreganoa (mäkimeiramia) tai lipstikkaa niin ensikerralla helsingistä..