27.2.2011

Tunnustus


Sain Soilalta tunnustuksen. Kiitos!

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

1. Milloin aloitit blogisi?


Tämän blogin ensimmäinen kirjoitus on päivätty 22.3.2009. Melkein kaksi vuotta sitten. Aikaisemmin kirjoittelin toisessa blogissa. Kyllästyin kuitenkin vuodatukseen ja pelkkään neuleblogiin. Kesällä olen kaiken kaikkiaan blogannut 5 vuotta. Uskomattoman pitkä aika elämää. Olen viime aikoina alkanut miettiä, että näitä kirjoituksia pitäisi saada talletettua jotenkin. Mitenköhän sen tekisi?
 
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?


Kirjoitan elämästäni satunnaisia asioita. Kirjoitan joskus pienistä asioista, joskus isoista. Joskus jää isoista asioista kirjoittamatta vahingossa, joskus tarkoituksella. Pääasiassa viime vuonna on tullut keskityttyä tyttöseen, käsitöihin (etenkin neuleisiin) ja nukkumattomuuteen. Pian toivottavasti tulee kirjoitettua enimmäkseen remontista ja pihasta sekä sisustamisesta.
 
3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?


Meidän elämä.
 
 
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?


Ensimmäisen blogini aloitin, kun istui yliopiston kirjastossa tekemässä kandintyötäni. Olen satunnaisesti järjestelmällinen ja tehokas. Olin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että kun olen tehnyt työtä 2 tuntia, saan avata netin. Istuin kirjastossa 8 tuntia päivässä, joten nettiaikaakin kertyi runsaasti. Ensin luin ja luin ja luin muiden neuleblogeja, sitten perustin oman. Aluksi minulla ei ollut edes digikameraa ja olin ihan pihalla kaikesta.  Digikamera tuli hankittua pian, ja pihalla taidan olla välillä edelleen. Hauskaa on kuitenkin ollut koko tämä aika.
 
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?


Voi paljonkin! Mutta se nyt on sellaista haluamista, tuskin ryhdyn oikeasti muuttamaan mitään. Olen vain kovin itsekriittinen, mutta onneksini myös laiska. Haluaisin parempia kuvia (= parempi kamera ja osaavampi kuvaaja), hienomman ulkoasun, järkevämmän, paremman, hauskemman ja tyylikkäämmän kirjoittajan, aikaa kirjoittaa useammin ja vaikka mitä. Oikeasti olen ihan tyytyväinen näinkin.
 
Minä annan tunnustuksen eteenpäin Hannalle (kaveri, joka on hiljattain aloittanut bloggaamisen uudestaan, tekee kekseliäitä ja kauniita käsitöitä), Minnalle ( neuloo taitavasti ja kirjoittaa satunnaisesti muistakin kiinnostavista asioista, tunnustautuu feministiksi), Mirvalle ( kirjoittaa kauniisti ja kiinnostavasti arkisista asioista, kauniita kuvia), Tuulalle (kirjoittaa kiinnostavasti tavallisesta lapsiperheen elämästä)  ja Marialle (joka on myös aloittanut bloggaamisen uudestaan, neuloo kauniin yksinkertaisia asioita). Yritin valita sellaisia bloggaajia, jotka mielestäni tunnustuksen ansaitsevat, mutta eivät vielä ole saaneet sitä.

5 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Tuhannet kiitokset, olipa kiva ylläri :)
Täällä yritän samaan aikaan lukea blogeja, syödä, viihdyttää vauvaa ja kuunnella, kun esikoinen huutaa vessasta, että tulee "kamalan iho kakkaaaaa!" :D
Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

Minna kirjoitti...

Kiitos kaunis. Olipa yllätys, ja hämmennys, sillai positiivisella tavalla :) Oli myös kiva lukea sinun vastauksesi, niistä välittyi ihanan rento ja valoisa asenne.

-maria- kirjoitti...

Oi, kiitos! Olipa mukava lukea Sinun vastauksesi, pistänpä mietintämyssyyn nämä kysymykset...

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Mirva kirjoitti...

Voi kiitos! Ihana yllätys! Ehdinkin jo vastata tähän, kuten kai olit huomannutkin kirjoitettuasi tämän. :)

Ihanan rehellisiä, elämänmakuisia vastauksia. Minäkin haluaisin paremman kuvauskaluston ja ammattitaitoisemman kuvaajan...

Hanna kirjoitti...

Oih kiitos! Nyt vasta huomasin! Pari päivää vähemmän tiiviisti koneella ilmeiseti. Kiva juttu.