Kuuman päivän iltana on ihana huomata, että on viileää. Järjestellä tavarat vielä suojaan ja mennä sisälle juomaan iltateetä.

Teetä juodessa parantelin viikonloppuna pienemmältä serkkutytöltä lahjaksi saamani korun. Koru on itse tehty ja se oli omatekoisessa paketissa. Koru on liikuttava ja kaunis, mutta liian herkkä käytettäväksi. Vaihdoin narun saman väriseen ehjään. Huomenna laitan sen kaulaan. Vaatteet valitsen koruun sopiviksi. Yleensä teen toisinpäin.

Juhannuspioni kukkii jo. Siitäkin huomaa, että alkukesä on ollut lämmin. Pihalla kukki tänään myös afrikkalaiset kukat. Kesäinen virkkaus houkuttelikin niin paljon, etten malttanut odottaa viikonloppuun. Olen todella huono lukemaan virkkausohjeita. Onneksi netissä ohjataan melkein kädestä pitäen.

Tänään halusin tehdä

Aamulla makasin sängyssä, katselin kaunista aamua ulkona ja mietin, mitä kaikkea pitäisi tehdä, muttei oikeastaan huvittaisi. Päätin, että tänään on päivä, jona teen vain asioita, jotka huvittavat (paitsi pyykit piti levittää, kun olin ne jo ehtinyt laittaa pyörimään).

Aamupalaksi söin mansikkajugurttia, koska teki mieli. Tyttösellekään en keittänyt puuroa, sai sekin vaihteenvuoksi jugurttia.  Sitten otin viltin, kaksi tyynyä, kameran sekä virkkuun kainaloon ja lähdin ulos. Istuin, virkkasin ja annoin tyttösen vaellella vapaasti. Toivoin, ettei keksi kiivetä naulaiseen lautakasaan.

Kuvasin vain ihanimpia: tyttöstä ja kukkia. Kissojakin olisin kuvannut, jos olisivat näyttäytyneet. Helle on ajanut ne piiloon viileään.

Tutkin kukkia penkeissä. Huomasin osan lehtoakileijoista olevan kerrottuja. Itsestään ovat meille ilmestyneet ja nyt tehneet kerrottuja jälkeläisiä. Tällaisia kukkia saisi levitä lisääkin. Juhannuspionikin kukkii pian. Yleensä se on kukkinut täsmällisesti juhannuksena.

Vilttiä siirsin auringon perässä. Istuessani haaveilin kesäisen värisestä virkkauksesta ja uusista ruusupensaista. Ehkäpä toteutan haaveeni ensi viikonloppuna.

Ruuaksi lämmitin eineksiä pakasteesta ja iltapalaksi leivoin raparperipiirakan. 

Blogger ei ole antanut minun kommentoida blogejanne muutamaan päivään, mutta en anna senkään häiritä hyvää päivää. Tämä oli kotiäidin kesäloma, huomenna on pakko taas palata arkeen.

Pihalla

Meidän pihalla tapahtuu koko ajan. Mies rakentaa uusia ulkoseiniä yläkertaan. Minä tee pihahommia ja tyttönen auttaa.

Keväällä tein listan, mitä kaikkea suunnittelin pihalla tekeväni. Osa suunnitelmista on muuttunut, osa toteutettu ja osa päätetty unohtaa.

- Hevosen kakkaa hain 10 jätesäkillistä ja levitin. Enemmänkin olisi uponnut pihalle, mutta uutta satsia ei jaksettu hakea. Ensi keväänä sitten.
- Tamppaustelineen alunen on jyrsitty ja tasoitettu. Laatatkin ladotaan paikoilleen, kunhan rakennustelineet puretaan pois.
- Kivikkopenkkiin en ole löytänyt iisoppia taimikaupoista, mutta talvella kuolleen ketoneilikan tilalle ostin uusia.
- Alppiruusun tilalle ostin ihanan revontuli atsalean. (kuvassa)
- Puutarhakeinun alunen on uudistettu ja sen viereen tein toissapäivänä kukkapenkin. Istutin siihen myös piippuköynnöksen, joten siihen pitää saada nyt tuki, jota vasten kiivetä. Olen aina ihaillut piippuköynnösten lehtiä.
- Iirispenkki uudistettu
-Yrttispiraalirakentui, mutta ovaaliksi ei spiraaliksi. Vielä siellä olisi muutamalle yrtille tilaa.
- Yrttien viereen istutin ruokohelpiä ja neidontatarta. Kummankin pitäisi levitä kamalasti. odotan sitä kovasti.
- Mies rakensi miulle äitienpäivälahjaksi pyykkitelineen. Sen alus pitäisi laatoittaa. On todella ärsyttävää, kun puhtaat pyykit putoavat hiekkaan.
- Kesäkukatkin olen melkein istuttanut. Valkoiseen posliinivatiin istutetuille sinimailasille ja köynnöskrasseille kävi huonosti. Kuorisaiset tulivat ja söivät ne kokonaan. Harmaata haituvaa jäi jäljelle.

Kesällä on niin mukavaa, kun on oma piha.

Eilen vietimme leppoisan kesäpäivän Serkkutytön syntymäpäivillä Suomenlinnassa. Sisämaassa maalla asuvalle lapselle kaupungissa ja saaressa oli paljon ihmeellisiä asioita: lokkeja, vettä, veneitä ja joukoittain ihmisiä. Ihana paikka kesällä.

Serkkutyttö sai toivotun kissanmekon syntypäivälahjaksi. Kissan virkkasin jokunen vuosi sitten. Toiveena oli punainen mekko, jossa on mustia pilkkuja ja pitsikaulukset. Ei kuulemma olisi haitannut, jos ei ole ihan sellainen, kuin serkkutyttö ajatteli. Hetken mietin, sitten kävin ostamassa punaista lankaa (kaikkia muita värejä olisi ollut varastoissa). Päätin oikoa ja kirjoneuleiden tms. sijaan pilkut piirsin kangastussilla. Pitsikauluksen virkkasin. Mekko oli mieluinen. Seuraavaksi toivottiin kissan täyttämistä.

Toissa päivänä ehdin ommella housut. Osallistuin tammikuussa sellaiseen facebook haasteeseen, jossa lupauduin tekemään kommentoijille jotain itse. Kaverini kommentoi, mutta ompelin hänen pojalleen. Mokasin kyllä tuon kankaan leikkaamisessa. Mutta nythän kuviot ovat oikein päin pojan katsellessa. Kaava on Ottobrestä 1/2011 haaremihousut.

Uuden kirjani innoittamana kokeilin kirjailua. Hauskaa! Uusia ideoita on jo muhimassa.

Eilen ja tänään

Lisäsin nuo kuvat eilen tyttösen päiväunien aikaan. En ehtinyt kirjoittaa mitään, kun kutsu kuului jo ulkoa. En muista enää, mitä aikomuksenani oli kirjoittaa. Tuskin se mitään maailmaa mullistavaa oli.

Tänään olemme eläneet ulkona melkein koko päivän, sisällä käydään vain syömässä. Mies rakentaa yläkerran ulkoseiniä uusiksi. Me tyttösen kanssa teemme mitä, mieleen juolahtaa. Katselemme rakentajaa, tuoksuttelemme sireeneitä,  keinumme, teemme pihahommia, poistamme ohdakkeita ja minä virkkasinkin hieman.

Innostuin eilen aloittamaan uuden kesätopin. En ole ennen virkannut vaatetta itselleni. Olen kuitenkin ihaillut tuota ohjetta siitä asti kun sain kirjan lahjaksi. Kaivelin laatikoista sopivia lankoja ja aloitin. Keltainen on kaunista. Virkkasin siitä talvella tyttöselle mekon. Se olisi oikeastaan kaivannut kaverikseen luonnonvalkoista lankaa, tuo valkoinen on liian valkoista.

Aloitin uuden työn, vaikka edellisetkin ovat viimeistelemättä. Tiilinpunainen tunika ja keltainen villatakki itselle. Punainen mekko virkatulle kissalle. Lauantaina sen pitää olla valmis, sitä ennen siihen pitää ilmestyä mustia pilkkuja. Ehkä sitten seuraavana sadepäivänä valmistuu nuo omatkin neuleet.

Minulla taitaa olla keltainen kausi, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Sairastaminen meillä jatkui edellisen kirjoituksen jälkeenkin. Nyt olemme kaikki onneksi terveitä. Sairastaminen ja siitä johtuva valvominen vei minulta voimat muutamaksi viikoksi. Mutta nyt on jo paljon paremmin. Kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista. Luin ne ja ne auttoivat jaksamaan sairastamista. Vastaaminen vain jäi.

Tässä välissä olen ehtinyt käydä ihastelemassa muutamien kavereiden pihoja. Kuvat turkulaiselta pihalta jo reilun viikon takaa. Meidän pihan olen kaivanut esille rikkaruohojen alta.

Seuraavaksi kaivan kameran esille pitkästä aikaa. Menen kuvaamaan omia kukkiani ja nautin ihanasta päivästä. Nauttikaa tekin!

Kevät blues

Viimeksi kirjoitin, etten jaksa enää olla kipeä enkä hoitaa ketään kipeää. En olisi jaksanutkaan, mutta olen silti taas kipeä. Sitkeä tauti, ilmeisesti adenovirus. Aina kun kuvittelen olevani parempi herään taas kurkku kipuun ja sumeaan oloon päässä. Sairastin elämäni toisen korvatulehduksenkin. Ymmärrän taas vähän paremmin lapsia. Kamala tauti.

Mutta tyttösen kanssa on lähdettävä ulos olipa oma olo melkein mikä tahansa. Minä lähinnä istun, katselen ja kävelen perässä. Puutarha-apulainen touhuaa, maistelee ja tutkii. Sitä on ilo seurata.

Paitsi sairastamiseen, niin olen kyllästynyt myös remontin tekemiseen. Se etenee, vaikka ei aikataulussa. Olohuoneessa on jo lattia, vintilläkin on tapahtunut vaikka mitä. Mutta haluaisin sen jo loppuvan. Haluan miehen takaisin. On raskasta hoitaa koti ja lapsi melkein yksikseen, etenkin kun on koko ajan kipeä. Ymmärrän hyvin, miksi avioeroja tapahtuu taloja rakentaessa. Minä jaksan tätä, koska tiedän että tämä loppuu pian. Jos edessä olisi vielä vuosi samaa, en tiedä jaksaisinko.

Kevät on jotenkin surullista aikaa. Kaikki ihana tapahtuu niin pian. Olen odottanut kesää monta kuukautta. Nautin tästä, mutta samalla tiedän että tämä ihanuus kestää vain hetken.