8.11.2011

Hurahduksia



Heidi haastoi minut kertomaan 10 hurahdusta. En koe olevani kova hurahtamaan. Tai oikeastaan en koe listaamiani asioita hurahduksina. Jotenkin tiukkapipoisesti koen hurahtamisen olevan negatiivista. Sellaista kevytkenkäistä hetken huumaa.

Sellaista minulle sattuu kovin harvoin. Olen tällaisissa asioissa hidas ja harkitseva. En esimerkiksi seuraa muotia, koska asioiden makusteleminen vie aikaa. Siinä vaiheessa kun muut ovat jo todenneet jonkin jutun olevan aivan ohi, minä alan vasta tykätä enemmän.  Toki joku asia voi iskeä tosi kovaa ja aivan puun takaa, mutta silloin rakastuminen yleensä kestää vuosia. Niin on käynyt esimerkiksi (neule)blogien kanssa.

Yritin laittaa tykästymisiäni jonkinlaiseen järjestykseen, muttei siitä oikein tullut kunnollista.

1. Neulominen ja käsityöt

Pahin ja pitkäkestoisin hurahdukseni lienee neulominen ja muut käsityöt. Välillä ne tuntuvat melkein menevän manian puolelle, mutta onneksi vain melkein. Koko ajan löytyy uusia ihania ideoita, materiaaleja ja ohjeita, joita tekee mieli kokeilla. Joutenolo on myös vaikeata. Tulee nopeasti huono omatunto jos vain on.

2. Tee

Teetä olen juonut ihan pienestä, joten tämä ei ole kovin uusi hurahtaminen. Muistan kun lapsena, 1980-luvulla, istuin äidin kanssa iltaisin olkkarin sohvalla, joka oli päällystetty valkoisella teddykarvalla. Juotiin iltateetä, syötiin hillovoileipiä ja katsottiin telkkarista esimerkiksi silkkitietä. (Tuosta sarjasta jäi minulle muuten vahvoja muistoja. Nyt kun aikuisena olen yrittänyt katsoa sarjaa, en jaksa enää seurata sitä huonon kuvanlaadun vuoksi. Kameran heiluessa tulee oikeasti paha olo, eikä rakeisesta kuvasta tahdo saada selvää. Se tulee parhaillaankin uusintana.)

Kesällä hurahdin (sanan hurahtamismielessä) Pukka-teehen. Ensimmäisen pakettini vihreää chaita ostin Hämeelinnasta. Se oli todella hyvää! Sitä oli vaikea saada täältä, joten päädyin tilaamaan valmistajan nettikaupasta Englannista kuusi pakettia eri makuja. Se oli liikaa. Jämät ovat jäljellä ja hurahtaminen meni ohi. Kai ne loput joskus tulee juotua.

Juon teetä päivittäin, yleensä kaksi tai kolme kupillista. En kuitenkaan ole sellaisia teeharrastajia, joista voi lukea lehdistä. En mittaa veden lämpötilaa, lämmitä astioita etukäteen tms. Tärkeää on kuitenkin, että teekuppi on kaunis, sen suutuntuma on hyvä ja se on riittävän kokoinen. Teenkin tulee olla hyvää. Eilen ostin The huoneesta Helsingissä käydessäni kolmea uutta rooibosta. Tai eihän se rooibos oikeastaan teetä ole.

Pääasiassa juon rooibosta tai vihreää teetä. Joskus myös valkoista-, yrtti- tai mustaa teetä. Kahvia en juo koskaan. En vain ole koskaan oppinut pitämään sen mausta.


3. Villasukat

Olen aina käyttänyt paljon villasukkia. Nykyään, kotona ollessa, käytän oikeastaan vain villasukkia. Tavallisia sukkia käytän silloin, kun lähden jonnekin jossa pitää olla pitkään kengät jalassa. Villasukat ovat silloin liian kuumat. Käytän niitä aina. Kesälläkin reissuun lähdettäessä otan aina villasukat mukaan.

Parhaat villasukat on neulottu ohuesta langasta (n. 400 m/100 g), ne on neulottu 2-2,5 mm puikoilla. Niissä on 56 silmukkaa (useimmissa ohjeissa on 64 silmukkaa, mutta niistä tulee liian löysät). Varsi on riittävän pitkä. Kantapään mallilla ei ole niin paljon merkitystä, mutta sädekavennus on kärjessä ehdoton.

Parsin villasukkiani harvoin. Kulutan sukkia niin tasaisesti, että koko pohja kuluu samaa vauhtia. Ensimmäisen reiän ilmestyessä, uusia pitäisi oikeastaan koko pohja. Silloin neulon mielummin kokonaan uudet sukat. Sukkien neulominen kun on kivaa.  Niin ja villasukkani pesen aina pesukoneessa. Parasta (vaan ei kauneinta) lankaa on mielestäni Fabel.

4. Kukat

Olette lukijani ehkä huomanneetkin, että pidän kukista. Tuo valokuvan auringonkukka on viime viikolta. Olin nukuttamassa tyttöstä ja löysin sen Malmilta sellaiselta kaupungin pellolta, jolta kukkia saa poimia.

Tykkään kukista sisälläkin, mutta erityisesti ulkona. Pihalla, ojan pientareilla ja joka paikassa. Jostain syystä poimin niitä kuitenkin harvoin maljakkoon.

5. Blogit ja muu virtuaalimaailma

Löysin ensin neuleblogit ja sitten muita blogeja. Istuin yliopiston kirjastossa ja yritin kirjoittaa jotain koulutyötä. Käytännössä kuitenkin avasin netin ja jotain kautta sattumalta löysin neuleblogin. Tiesin heti, että tämä on minun juttuni ja että minun täytyy saada omakin blogi.

Blogit ovat antaneet minulle paljon. Oikeastaan on vaikea erotella, mitä ne ovat minulle antaneet. Paljon ja monenlaisia asioita, mutta ainakin blogiystäviä, ideoita, ajatuksia, tietoa ja innostusta. Valokuvaamaankin olen alkanut taas muutaman vuoden taon jälkeen.

6. Käsintehdyt kupposet

Kun kirpparilla, markkinoilla tai kaupassa tulee vastaan käsintehty pieni kulho eli kupponen, minun on ostettava se. Jos on, ostan kaksi. Ulkomaan matkoiltakin olen kantanut hellästi erilaisia kupposia kotiin. Meillä on paljon kupposia, melkein kaikki eri paria.

7. Lehdet

Luen paljon lehtiä. Helsingin sanomia, paikallislehtiä, naisten lehtiä, sisustuslehtiä, kasvisruokalehtiä, nettilehtiä, järjestöjen lehtiä ja jopa miehen autolehtiä. Nykyään etenkin, kun luen kirjoja vähemmän, luen lehtiä suurella intohimolla. Ennen molok-keräysroskiksia dyykkasin usein lehtiä. Nyt kun se on mahdotonta, ostan niitä muutaman kuukaudessa. Jokunen meille tulee myös kotiin. Tajusin juuri, että muotilehdet ovat lajityyppi, jota en lue oikeastaan koskaan.

8. Käveleminen (ja pyöräily)

Minulle kaikista mieluisin liikkumismuoto on käveleminen. Teininä minulla oli kaveri, jonka kanssa käytiin kahden tai kolmen tunnin kävelyillä. Nytkin kävelen mielelläni parikin tuntia.

Käveleminen on yksi niistä asioista, joita kaipaan kaupungista eniten. Meillä voi kävellä yhtä hiekkatietä kylälle päin, sitten kun on kävellyt riittävästi pitää kääntyä ja kävellä samaa tietä takaisin. Olen näinä vuosina kävellyt sitä paljon. Ihme, ettei siinä ole jo uria. Tänäänkin kävelin ensin n. 3 kilometriä ja sitten käännyin.

9. Kotona oleminen

Olen täysin ihastunut kotona olemiseen tyttösen kanssa. Ajatus, että menisin joskus taas töihin tuntuu todella kaukaiselta. Minusta on ihanaa olla ja puuhastella tyttösen kanssa kaiket päivät. Tehdä samalla omia juttujani ja viettää rauhallista elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että pienen lapsen paras hoitopaikka on koti. Mutta minä haluan olla kotona myös itsekkäistä syistä. Nautin tästä niin kovasti.
10. Uusi tyynyni

Tämä on ehkä hurahdus, en vielä tiedä. Toivoin ja sain vähän aikaa sitten syntymäpäivälahjaksi Ruskovillan hirssiakanatyynyn. Se on ihana! Muotoutuu juuri oikeanlaiseksi. Ensin se tuntui oudolta jyväpussilta, joka hieman rapisee. Mutta se on aivan loistava nukkua. Niskani on heti ollut paljon parempi.

Hyvää siinä on myös se, että se on valmistettu luonnonmateriaaleista. Luomuviljellyn hirssin akanat kestävät tyynyn sisällä 5-6 vuotta. Sitten ne voi korvata uusilla. Ja vanhat voi laittaa kompostiin. Sellaisia kaikkien tavaroiden tulisi olla, että ne voisi elinkaarensa lopussa laittaa kompostiin.

7 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

No voihan! Toki erojakin on, mutta moni kohta voisi olla suoraan minulta. Kolme ekaa nyt varsinkin (tosin minun teeni on melkein aina mustaa ja maustamatonta). Lisäksi erityisesti kävely (ei kuitenkaan pyöräily) ja huippuna tuo hirssiakanatyyny! Ei parempaa nukkumatyynyä olekaan!

AnniP kirjoitti...

Minullakin on tyynynä kyseinen jyväsäkki enkä pois vaihtaisi!

Heidi kirjoitti...

Minunkin hurahdukset on suurimmaksi osaksi kestävämpää lajia. =) Villasukat on ihan must, ja juurikin osuilla puikoilla tehdyt kera sädekavennusten, se oikea sukkaresepti. =) Tuota tyynyä olisi varmaankin syytä kokeilla, täältäkin kun löytyy niitä niskavaivoja...

Anonyymi kirjoitti...

Jes, tadaa, nyt tiedän, mitä joulu(pukki) tuo miehelle! Se taatusti dikkaa jyväsäkkityynyä! Eikä pelkoa, että se lukis tätä ja yllätys menis pilalle:)Liisa

Anna kirjoitti...

-maria- Hauska kuulla, samalla tavalla ajattelevia ;)
AnniP: Tyyny on kyllä aivan loistava!
Heidi: Ei se tyyny kaikkia niskavaivohja paranna, mutta auttaa mulla ainakin.
Liisa: Luulen, et sun miehes tykkäis tuollaisesta tyynystä.

Jonna kirjoitti...

Hirssiakana tyyny oli aika kiva siihen saakka kun lapsi oksensi sen päälle :/

Viola kirjoitti...

Itse päätin perustaa kokonaisen blogin omille hurahduksille. Hurahdukset ovat minulle kausittaisia ja toisiin asioihin hurahdan pitkäksi aikaa ja toiset hurahtavat vain muutaman kerran. :)