28.3.2011

Viikonloppu ennen remontin alkua




Minä aloitin viime viikonloppuna siivousurakan paistamalla lisää myslikeksejä. Tauoilla on mukava syödä vähän herkkuja. Mies uurasti enemmäkseen, mutta tein minäkin sen minkä pystyin. Olohuoneessa on enää vähän polttopuuta ja jäteasemalle sekä kirpparille vietävää tavaraa. Vintti on nyt tyhjä kaikesta ylimääräisestä. Siellä on vain eristeitä, ilmastointiputken osia ja vähän puutatavaraa, jotka käytetään siellä. Vielä muutama viikko sitten tuonne olohuoneeseen ei mahtunut sisälle ja vintilläkin oli kasoittain tavaraa.

Ensi viikonloppuna tehdään muutama keikka jäteasemalle ja sitten alkaa olohuoneen purkaminen. Olen odottanut tätä jo niin monta vuotta!

Olohuoneesta puretaan pois levyt seiniltä ja katosta, lattiakin kokonaan. Ja kaikki uusitaan taloon sopiviksi. Rappusetkin pitäisi rakentaa ja pönttöuuni muurata. Siitä tulee hyvä olohuone.

Vintille tulee kaksi pientä huonetta ja aula. Makuuhuone meille ja omahuone tyttöselle. Aula minun käsitöille. Mutta siihen on pitkämatka vielä. Vinttikin pitää rakentaa kokonaan uudestaan. Uudet ulkoseinät, ettei päivä enää paistaisi läpi, uudet (vanhat) ikkunat, katon tukeminen uudestaan jne. En edes muista sitä kaikkea. Sovittiin, että vuoden kuluttua kaiken pitäisi olla valmista.

Rapeat myslikeksit (12-16 kpl)

3 dl hedelmä-pähkinämysliä
3 dl speltti- tai hiivaleipäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl rypsiöljyä
0,5 dl vettä

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja vesi. Sekoita, kunnes taikinasta on muodostunut pallo. Jaa taikina 12-16 osaan riippuen siitä, minkä kokoisia keksejä haluat.( Tai ota vaan takinaa lusikalla ja katso montako keksiä saat) Taputtele keksien mallisiksi käsien välissä. Paista 200 asteessa n. 15-20 min keksien koosta riippuen.

Kekseissä saa olla runsaasti hedelmä ja pähkinäosumia. Kannattaa siis käyttää mysliä, jossa niitä on paljon tai lisätä niitä hieman valmiin myslin joukkoon. Mä käytin Lidlin mysliä, joka on musta parasta kaupoista saatavaa mysliä.

Makeita leipoessa käytän tavallista (ei-kylmäpuristettua) rypsiöljyä. Kaikkeen muuhun käytän kylmäpuristettua. Mutta sen maku on musta liian voimakas makeaan leivontaan.

8 kommenttia:

AnniP kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Meillä hommat seisoo olosuhteiden pakosta ja kirpparipöytää odotellessa meinaa hermot mennä romuläjässä nukkumiseen. Huh, pitää varmaan leipoa keksejä. Pönttöuuni on paras, meille laitetaan vielä toinen kunhan budjetti sallii.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas hauska kurkistaa paljon puhuttuihin olohuoneeseen ja vintille. Jännää nähdä ne sitten valmiinakin. Voimia remppaan!

tiina

kivitasku kirjoitti...

Sinulle on tunnustus blogissani:)

Anna kirjoitti...

Keksien leipominen on hyvä ratkaisu! Pönttöuunit tosiaan on parhaita. Toivottavasti teilläkin alkaa pian hommat edetä!

Tiina: Niin sä olet kuullut niistä varmaan aika paljon. Aikaisemmin ei ole voinut näyttää, kun ovesta ei mahtunut sisään. Eikä oikein kehdannut :)

Kivitasku: Kiitos! Vastaan mietittyäni.

Hanna kirjoitti...

tyhjää tilaa täynnä rauhaa ja mahdollisuuksia, hyvä feng shui! mäki haluun eroon tavarasta!!

Anna kirjoitti...

Hanna: Mutta eihän teillä ole rojua ja tavaraa lojumassa ympäriinsä! Teillä käydessäni olin niin kateellinen. Ehkä se on sun paja?

heini kirjoitti...

Mahtavaa kun odottamasi projekti on käynnistynyt ja enää vuosi aikaa lopputulokseen. Hyvännäköinen keksi tuossa lautasellasi :)

Anna kirjoitti...

heini: Mustakin on aivan mahtavaa! Mä oon koko päivän kehunut miestä (vaikka se on laiskotellut), koska mä oon niin fiiliksissä tästä ja siitä, että se tekee meille vihdoinkin olkkarin ja yläkerran.