25.3.2011

Kyllä se oikeasti arvostaa





Taisin kirjoittaa eilen liian jyrkästi. Kyllä mies arvostaa tekemisiäni. Tarkoitti kai, että maaninen käsitöiden tekeminen ei ole järkevää. On siinä itua. Voisi sitä tyttösen päiväunien aikaan siivota, tiskata tai laittaa ruokaa. Mutta jaksaakseni myöhemmin siivota, tiskata tai laittaa ruokaa, minä tarvitsen käsityöhetkeni. Samalla olen tietokoneella, luen lehtiä, juon teetä, neulon ja suunnittelen tulevia projekteja sekä haaveilen. Se on minun monitoimihetkeni ja niin tarpeellinen.

Serkkutyttö piirsi meidän perheestä kuvan. Lasten kuvat kertovat paljon: tärkein on piirretty huolellisimmin.

Laitoin tänään ensimmäisen arvontapalkinnon postiin. Niissä on lankoja vuosien varsilta. Mokkasukkaa kolmessa sävyssä omista sukistani. Itsevärjäämääni vihreää, josta tuli huivi. Keltaista ja pinkkiä minun sukista, jotka ovat jo kuluneet puhki ja heitetty pois. Vaalensinistä viime joulun lahjasukista. Noita sukkia oli hauska neuloa. Seuraavat sukat ovat puikoilla, lankana joululahjoista jäänyttä ticoticoa.

Tänään suunnittelin unien aikaan kaiken muun lisäksi ensi kuun käsityöprojekteja. Tunika on kesken, mutta yritän keskittyä jämälankajuttuihin. Ilmoittauduin mukaan jämäilyyn. Kannettavalle suojapussi, minulle kevätkauluri ja sitten ehkä parit lapaset. Saatanpa tehdä muutakin.

12 kommenttia:

MysteryKnitter kirjoitti...

Anna puikkojen heilua vaan.

Jonna kirjoitti...

Aivan ihanat sukat!

Minäkin tarvitsen sen oman hetkeni. Välillä tunnen syyllisyyttä, että en tee kotihommia, mutta sitten tiputan itseni maan pinnalle. Ei ne hommat meiltäkään tekemällä lopu!

Maiju kirjoitti...

Mahtavat värit sukissa!

Samaa täälläkin.. päiväunien aikaan täytyy tehdä jotain omaa. Joskus joku kysyi, että miten ehdin tehdä niin paljon käsitöitä (en minä nyt edes niin paljon kyllä tee). Vastasin, että aika moni muu asia jää tekemättä.. Usein tuo oma hetki on niin tärkeä, ettei voi itse nukkua edes päiväunia, vaikka edellinen yö olisi ollut kauhea ja väsymys valtava... No, onneksi joskus tulee otettua ne unetkin, olen melkoinen päiväunityyppi ollut aina.. :)

PikkuUnelmia kirjoitti...

Aivan valtavan ihanat sukat! Ja kyllä, minulla on sama tapa, heti kun tyttö menee päiväunille on lankaa ja koukku tai puikot tai kamera ja valmis työ ulkona kuvattavana! Oma hetki keskellä päivää on aivan ehdottoman tarpeellinen!

Minna kirjoitti...

Oman hetken puolesta liputan minäkin. Miesten on ehkä vaikea sitä ymmärtää, jos eivät vietä päiviä pääksytysten näiden lapsosten kanssa. Samantyyppisiä kommentteja olen kuullut minäkin. Ensin netissä roikkumisesta, mutta nyt kun se on huomattavasti vähentynyt, neulomisesta... no, tottahan se on, että tällä innolla tehtäisiin varmasti paljon muutakin hyödyllistä. Mutta eivät käsityöt silti ole hyödyttömiä.

Parin postauksen takainen, oih... onnea kokonaisen vuoden johdosta.

Anna kirjoitti...

Mystery Knitter: Niin annankin :)
Jonna: teiltä ei takuulla lopu hommat tekemällä, kun ei lopu meiltäkään. Mutta olen ihan varma, että muutkin asuvat mieleummin kodissa, jossa on vähän sotkuista, mutta tyytyväisempi äiti/vaimo.
Maiju: Mäkään en malta nukkua, on niin paljon parempaakin tekemistä!
PikkuUnelmia: Kokonaista päivää on vaikea jaksaa, jos ei saa omaa hetkeään keskellä.
Minna: Mä olen joskus sanonut miehelle, että voidaan vaihtaa osia. Olkoot täällä koko päivän tekemättä mitään "omaa". Mutta oikeasti en vaihtaisi mistään hinnasta!

Sari kirjoitti...

Nuo sukat ovat tosi kauniit!
Joo, anna vaan puikkojen ja koukun heilua, sillä mikään ei ole kotiäidille niin tärkeää kuin oma hyvinvointi. Jos itse ei jaksa, eivätkä jaksa muutkaan.
Tsemppiä myös remonttiin!

Anna kirjoitti...

Sari: Kiitos kehuista ja stempistä. Tsemppiä tullaan tarvitsemaan!

Päivikki kirjoitti...

Onpa herkkusukat, tosi ihanat!

Hanna kirjoitti...

aiai, mitkä sukat!!

Anna kirjoitti...

Päivikki ja Hanna: Kiitos kiitos. Sukkien saajakin piti :)

anpali kirjoitti...

Näin se on, minäkin podin tänään huonoa omatuntoa, kun kehräsin nuorimmaisen päikkäriaikaan, vaikka olisi pitänyt imuroida. Imurointikin tuli kyllä sitten myöhemmin hoidettua. Samoin pyykit, tiskit ja ruuanlaitot. Että kyllä sitä päikkäriaikaan saa tehdä just sitä mitä ite haluaa.