Päiväni täyttyvät nykyään tahtojen taistelusta. Tyttönen tahtoo jotain ja minä toista. Tyttönen tahtoo hakata ikkunoita, heiluttaa lamppuja, juoda lintujen altaasta, juosta tielle, kiivetä ikkunasta, tyhjentää kukkaruukkuja, kiivetä todella korkealla ja leikkiä kameralla. Minä olen toistaiseksi vahvempi (saan kannettua pois) ja ovelempi (katso tuolta tulee kissa) ja siksi voitan nämä taistot. Tulevaisuudessa voi olla toisin sen verran vahva on hänen tahtonsa.
Miehenkin kanssa meillä oli tänä iltana tahtojen taistelu ja jonkinlainen ideologinen keskustelu. Kasattiin talvella ja keväällä talosta tyhjennetyistä tavaroista viimeistä jätekuormaa. Minä halusin päästä eroon isosta laatikollisesta miehen ja sen isosiskon vanhoja lukion oppikirjoja. Mies empi, ei kuulemma muista niitä asioita enää. Kukapa muistaisi, en minäkään muista. Ei kai tarvitsekaan, nykyäänhän kaiken tiedon löytää netistä nopeasti ja paljon kätevämmin kuin vanhoista oppikirjoista. Mutta sitten aloimme keskustella siitä oliko noita asioita oikeastaan turha opiskella, kun ne ovat unohtuneet.
Minä olen koulutusoptimisti, ehkä se on väistämätöntä koulutuksellani. Mielestäni yleissivistys ei mene koskaan hukkaan. Jos minun olisi pitänyt lukioon mennessäni päättää, mille alalle suuntaudun, olisi minulta ehkä sulkeutunut ovia jatkokoulutuksessa. Olisin valinnut vain taide- ja humanistisia aineita. Ensimmäinen opsikelupaikkani yliopistossa oli kuitenkin matemaattis-luonnontieteellisessa tiedekunnassa. Laaja yleissivistävä koulutus paitsi avaa mahdollisuuksia, niin se toivottavasti myös avartaa ihmisen ajatusmaailmaa ja maailmankatsomusta (vaikka kyllä niitä muunkinlaisia esimerkkejä löytyy).
Tämän päivän taistot minä voitin. Kirjat lähtevät ja tyttönen nukkuu turvallisesti sängyssä. Millaisia taistoja huominen tuo tullessaan?
( Ai niin pakolliset kukka- ja remonttikuvat. Olohuoneen lattia on maalattu kertaalleen.)
2 kommenttia:
Täällä ilmoittautuu toinen koulutusoptimisti ja tahtojen taistelija. Miehen kanssa yleensä voitan taistot, lapsenkin kyllä mutta jälkimmäisen kanssa voimat on kyllä usein vedettävä äärimmilleen. Se on se ikä kai nyt, ja semmoinen ettei äidin auta missään tapauksessa luovuttaa tai antaa periksi. Toivottavasti jaksamista riittää sekä sinulle että minulle! Toivotaan ettei sen määrä ole maailmassa vakio, niin kuin merkantilistit aikoinaan ajattelivat rikkauksien määrän olevan, mitä en muuten tietäisi ilman tätä laajaa yleissivistystäni! :) (En voi tarkistaa kirjasta, mutta muistelen että juuri merkantilistit olivat kyseessä...)
Mirva: Miehen kanssa minä luulen voittavani, mutta myöhemmin huomaan oleeni väärässä. Tyttösen kanssa voitan, jos jaksan olla riittävän sitkeä. Mutta niin se taitaa olla valtaosalla äideistä (ja isistä). Toivottavasti tosiaan jaksamista riittää meille molemmille, eikä määrä ole vakio! Olivat ne merkantilisteja, tarkistin netistä. En minäkään muistanut. Iso osa yleissivistyksestäni on tällä hetkellä hautautuneena jonnekin väsymyksen alle.
Lähetä kommentti