20.2.2011



Tänään uskaltauduimme jo ulos päivällä. Ensin tuntui lämpimältä, mutta nopeasti kaikkien posket alkoivat punoittaa ja tuntumaan kylmiltä.

Kotona oleskelu on ollut tuottoisaa. Neuloin tyttöselle uuden villatakin. Tykkään itse pitää lyhythihaisia villatakkeja sisällä ja ajattelin, että sellainen voisi olla hyvä tyttösellekin. Neuloin yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Hihaosissa oli aluksi vain 4 silmukkaa, jotta kaulaaukosta tulisi pyöreä eikä nelikulmainen. Taktiikka toimi. Lankana on perittyä nallea. Väri on niin taivaan sininen, että aplikointiin sain idean siitä. Pilvet leikkasin vaipoista ylijääneistä bambufleece paloista.  Villatakin lisäksi tein itselleni kaksi kaulatuubia ja pipon.

Lauantai aamuna postilaatikosta löytyi Mirvalta kuniin keväinen kortti. Kiitos.

6 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Hieno on. Ittekin ajattelin jotain vastaavaa, ehkä slipoveria. Hihaton ja napiton vois olla ryömiessä sittenkin ihan käytännöllinen.

Anna kirjoitti...

Hanna: Napittomuus on ryömiessä hyvä. Tai laittaa napit selkään. Lyhythihaisuus on tuntunut hyvältä. Hihattomuus varmasti oli myös, mutta tuon mallinen oli niin helppo tehdä. Valmiissa työssä ei ollut yhtään ommeltavaa saumaa tms. inhotuksia. Lopuksi piti vain päätellä kaksi lankaa ja ommella napit.

-maria- kirjoitti...

Liivit/lyhythihaiset on mun mielestäni tosi kivoja vaatteita lapsille syksyllä/keväällä haalarin allakin: lämmittävät just sopivasti, mutta eivät tee oloa tönköksi.

Tosi kivat pilvet!

soila kirjoitti...

sulle on tunnustus mun luona:)
ihanat pilvet!

HUVIlassa kirjoitti...

Voih! Yläkuva antaa jo lupauksen keväästä, kyllä nyt kaipaisikin jo sulavan lumen tip-tip ääniä!

Anna kirjoitti...

-maria-: Totta. lyhyt hihaiset ovat hyviä keväisin.
Soila: Kiitos!
HUVIlassa: Niin mäkin! Laittaisin narsissit ulos ruukkuun ja kuuntelisin sitä niin mielelläni.