31.3.2010

Vauvaelämää

Olemme viettäneet keväisiä päiviä tyttösen kanssa kaksin sisällä. Isi joutuu vielä olemaan töissä, isyysloman vuoro on hieman myöhemmin. Me saimme tänään neuvolasta luvan ruveta ulkoilemaan. Äidin pää kiittää! Tyttönen on kasvanut hurjaa vauhtia. Viikossa paino on noussut 260 g ja nyt tyttönen painaa jo melkein 3 kiloa, joka on ulkoilun rajana.

Saamme koko perhe nukuttua hyvin, mutta silti tunnelma on varsin unelias. Tyttönen viettää aikaa mieluiten kainalossa tai sylissä. Olen oppinut viikossa tekemään monia asioita yhdellä kädellä. Olen myös havainnut, että kantoliinan sitominen ohjeiden perusteella on mahdotonta.

Olemme kestovaippailleet päivisin ja öin. Etukäteen varaamistani vaipoista ja kuorista suurin osa on vielä liian isoja. Turvauduin jo huutonetin puoleen ja sain neulottua yhdet villikset itsekin. Koko on pieni, lanka paksuhkoa ja puikot 4 mm, joten ne valmistuivat yhdessä päivässä tyttösen nukkuessa tai köllötellessä sylissä. Miehestä oli vaarallisen näköistä kun neuloin tyttönen sylissä. Ei se sitä kuitenkaan ollut, mutta niskoja väsyttävää, kun pidin käsiä luonnottoman ylhäällä.

10 kommenttia:

MevrouwWalvis kirjoitti...

Oi miten ihana köllöttelykuva teistä!

siina kirjoitti...

Suloinen, unelias kuva <3 Pienellä söpö hymy kasvoilla... Siinähän se paras paikka on, äidin kainalossa!

Tess kirjoitti...

Voi miten onnellisen ja tyytyväisen näköinen lapsi sulla on kainalossa <3

Zelda kirjoitti...

Ihana ilme pikkuneidillä. Sitähän se on unta ja pienen tuoksuttelua. Laitahan pikkuisen pulloon vauvantuoksua pahan päivän varalle, me aikuiset voisimme sitä tarvita;)

Heli kirjoitti...

hitsi, muistan miten avuttomalta tuntui, kun yritin kääriä itseni ja muutaman päivän ikäisen esikoisen kantoliinaan! kolmen yrittämän jälkeen alkoi jo helpottaa. kantoliinatukihenkilön tapaaminen olis helpottanut eniten. vauvaonnea! :)

Minna kirjoitti...

Onnea tyttären johdosta! Kaunis unikuva teistä!

Lallukka kirjoitti...

Onnittelut pikku neidosta!

Onnea myös liinailuun ja kestoiluun! (ja varoitus, niihin hurahtaa niin pahoin että selailen vieläkin vaippakauppojen uutuuksia huokaillen... ;)

P.S saisikos esittää toiven lukijat gadgetista? Olisi kiva lukea bloggerin kautta! = )

Jonna kirjoitti...

Hän on kyllä todella pieni! Meidänkin neiti tuntuu pieneltä, mutta että vain kolme kiloa. Oioi <3

Meidän neiti on kanssa varsinainen sylivauva. Kantoliinassa hän kyllä viihtyy oikein mainiosti. Toivottavasti saat sitomisneuvoja jostain.

Virkattu lintu kirjoitti...

Ihana pikkuinen kainalossasi! Onnea :)

Ja housut on hienot myös.

MysteryKnitter kirjoitti...

Kivat housut! Toivottavasti saat apua sen liinan kanssa.