Tyttösen elämässä

on tapahtunut vaikka mitä puolentoista viikon aikana. Tyttönen sai nimensä. Etunimi on keksitty, mutta löytyy kyllä suvuistakin. Toinen nimi tuli mummoni mukaan ja kolmas tulee miehen suvusta. Saipas se monta nimeä. Juhlan kunniaksi tyttöselle istutettiin ystävien tuoma luumupuu ja meidän ostamat tyrnipensaat. Kummisetä leikki puhelimensa kameralla tehden jänniä, vanhan näköisiä kuvia. Juhlien jälkeen veimme äitini eli mummon mökille. Sukunimeni ja nyt tyttösenkin sukunimi on saatu sen paikan mukaan. Piha oli muuttunut voikukkaviidakoksi.

Tyttönen tuntuu myös kasvaneen kovasti. Lisämaidolla kyllä mennään edelleenkin. Ensimmäiset 50 senttiset vaatteet ovat käyneet pieniksi, 56 senttisiin bodeihinkin saa laittaa jo jatkopalan. 62 senttiset tuntuvat vielä hieman liian leveiltä. Uusia taitojakin tyttönen on oppinut. Ja minä olen yrittänyt taas tehdä hieman käsitöitä.

Tekisi mieli

tehdä vaikka mitä. Jos vain olisi aikaa. Nyt pienet vapaat hetket olen askarrellut tyttösen kummeja ajatellen. Sunnuntaina on nimiäiset. Ihan pienet vaan. Teen itselleni listan niistä ideoista ja ohjeista, jotka olen viimeaikoina löytänyt netistä.  Toteutan ne sitten joskus kun tyttösestä on tullut iso.

röyhelöpaita
fliplopit
lusikkamerkit kasvimaalle
neuvolakorttikannet
tuunatut tossut
kääntökassi
lintumobile
äidille kirigamikortti nimipäiväksi
imetystunika
nappi kaulakoru

Lintumobileen on linnut jo valmiina. Henkareitakin löytyy vaatekaapista. Kääntökassin kappaleet on myös jo leikattu. Lisäsin blogin sivuun listan keskeneräisistä töistä, jotta pysyn itse kärryillä käsityökorin sisällöstä.

Äitini tuli meille lapsen vahdiksi ja auttamaan nimiäisvalmisteluissa. Minulla on nyt uusi tukka. Näin lyhyt se ei ole ollut 15 vuoteen ja otsatukassa on totuttelemista. Nyt se on pinnillä kiinni, poissa huiskamasta silmiä. Pihakin rupeaa olemaan taas hieman siedettävämpi äidin jäljiltä. jjJa kookosmuffinsit odottavat pakkasessa nimiäisiä.

Leivomme

leipää keskimäärin kerran viikossa. Muutaman kerran olen leiponut ruisleipää juureen, mutta yleensä leivon sämpylöitä. Miehen bravuuri on hiivaleipä. Itse leivon osittain sen vuoksi, että se on mukavaa ja osittain saadakseni hyvää leipää. Saksassa ja muissa keski-Euroopan maissa käydessäni nautiskelen ihanilla pienten leipomoiden leivillä. Suomessa pienet leipomot ovat harvassa, etenkin täällä maalla.

Jonnan kirjoituksen inspiroimana päätin kirjoittaa ylös sämpyläreseptini. Nämä sämpylät säilyvät hyvän makuisina muutaman päivän, sillä hiivaa on taikinassa vähän. Silti se kohoaa yhtä hyvin, kuin isommalla hiiva määrällä.

Helpot sämpylät

5 dl kädenlämpöistä vettä

n. 12,5 g hiivaa (1/4 osa tuorehiiva paketista)

1 rkl sokeria tai siirappia

10 dl hiivaleipä tai sämpyläjauhoja

1/2-1 dl siemeniä, pähkinöitä tms. (kuvassa kurpitsan siemeniä)

1 tl suolaa

Liuota hiiva veteen. Lisää muut aineet paitsi jauhot. Lisää jauhot pikkuhiljaa taikinaa vaivaten. Taikinan on tarkoitus jäädä löysäksi. Anna kohota liinan alla tunnin ajan. Taikinan kohottua kumoa se jauhotetulle leivinlaudalle. Alusta taikina taittamalla reunoja kohti keskustaa, kunnes taikina tuntuu kimmoisalta. Jaa taikina leikaten 16 osaan. Nosta leikatut osat pellille. Anna niiden kohota liinan alla taas tunti. Paista 225 asteessa kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Mielestäni kunnolla paistuneet sämpylät maistuvat paremmilta, kuin kovin vaaleat.

Siemenet ja pähkinät voit tietysti jättää taikinasta pois halutessasi. Mukaan voi heittää myös esim. porkkana tms. juuresraastetta, puuron jämät yms.

perjantaina

tyttönen painoi melkein 4 kiloa. Syntymäpainoon on tullut jo reilu kilo lisää. Tyttönen ei ole kasvanut kovin reipasta vauhtia. Kaksi viikkoa jouduimme antamaan tyttöselle hieman korviketta lisämaitona ja nyt kasvu on ollut neuvolan mukaan riittävää. Korvikkeet luultavasti aiheuttivat hänelle mahavaivoja ja ihottumaa, kunnes siirryimme hypoallergiseen versioon.

Melkein suututtaa neuvolan toiminta. Imetyksen ohjaaminen on olematonta ja korvikkeita tarjottiin ainoana vaihtoehtona. En suostunut heti aloittamaan niitä, vaan sitkeästi yritin imetyksen tehostamista netistä löytämieni ohjeiden mukaan. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä tyttönen ei ilmeisesti jaksanut imeä riittävästi. Puhuttuani imetyksentukilistasta neuvolassa, neuvolatäti sanoi sen olevan hyvä. Mutta minua hän ei sinne ohjannut. Ihmetyttää kyllä, mikä on neuvolan tarkoitus, jos siellä ei ohjata imetystä. Osaisin minä itsekin lapseni punnita ja katsoa käyrältä, onko kasvu normaalia.

Nyt imeminen sujuu mielestäni jo paremmin ja tyttönen vaikuttaa tyytyväiseltä. Keskiviikkona on seuraava punnitus, joka näyttää pärjätäänkö me pelkällä rintamaidolla.

Viime päivinä haparoivat kädet ovat alkaneet löytyä. Tänään tyttönen makasi lelukaaren alla ja huitoi. Lelujen heiluessa ja kilistessä hän kiljahteli ilosta kuulostaen pieneltä apinalta.

Joululahja

Joulun alla kirjoitin ompelevani kummipojalle tilkkupeittoa. Peitto valmistui ajallaan, mutta kuvia en saanut otettua. Nyt pyysin kummipojan äitiä valokuvaamaan peiton.

Yksiväriset kankaat ovat Eurokankaasta, pilkkukangas Helsingissä tilkkutöihin erikoistuneesta ompeluliikkeestä ja muut kankaat Superbuzzysta.

Joululahjoista on hyvä kirjoittaa ensimmäisinä kesäisinä päivinä. Joulu ja talvi tuntuvat juuri nyt olevan niin kaukana. Nyt nautimme tyttösen kanssa pihalla oleilusta, keinuttelemme ja katselemme kukkia. Ehkä joku päivä taas valokuvaammekin. Olo on muutenkin kevyt, sillä tyttönen on vihdoinkin kasvanut riittäväsi. Mutta siitä kirjoitan lisää myöhemmin, kunhan olen selvittänyt ajatukseni.

Käyn tyttösen kanssa iltaisin vaunukävelyllä. Eilen illalla vastaan tuli kaksi naapuria ratsastaen. Hevoset ovat nähneet meidät aitauksestaan, mutteivät aiemmin kohdanneet tiellä. Kummatkin hevoset katsoivat meitä epäluuloisina. Heti ohitettuaan meidät toinen hevosista kääntyi. Ratsastaja kysyi saisiko hevonen haistella meitä. Hämmästyneenä annoin luvan. Hevonen (joka on tavannut minut usein) haisteli ensin epäluuloisena minua ja sen jälkeen se siirtyi varovaisesti kohti vaunuja. Se haisteli ne perusteellisesti, perääntyi ja lähti äkkiä pois kauhistuneen näköisenä. Kylläpä nukkuvat vauvat voi olla pelottavia.

Eilen

tyttönen oli tasan kuukauden ikäinen.

Hän on kaiketi helppo vauva. Nukkuu hyvin ja pitkät yöunet eikä itke juurikaan. Toisaalta väsyttää äitiä olemalla päivällä lähes koko ajan hereillä. Pääasiassa silloin hengaillaan tisulla, mutta hieman jo seuraillaan mitä ympärillä tapahtuu. Tyttöselle on löytynyt sopiva nimikin. Osa siitä on vanhempien löytämää perinteistä ja osa on sukulaisilta perittyä. Monille nimi on jo kerrottukin, sillä nimiäisiä vietetään sitten joskus myöhemmin.

Minun elämäni on muuttunut myös suuresti kuukaudessa. Osasin varautua siihen, mutta silti se on yllättänyt. Aluksi yritin pitää kiinni jostakin, minkä voisi käsittää omaksi ajaksi. Mutta se ei onnistunut ja turhauduin. Kun ymmärsin, että nyt minun pitää elää tyttösen ehdoilla pari kuukautta, elämä helpotti. Ja omaa aikaa saa nipistettyä aina hieman jostakin. Kuinka monta kertaa olenkaan tämän kuullut, mutta äitiys on yhtäaikaa ihanaa, yllättävää, väsyttävää ja rasittavaa. En voi kuin ihmetellä, miten esimerkiksi yksinhuoltajat tai ne vanhemmat, joiden vauvat valvottavat yöt, jaksavat vauva ajan.

Itsestäni olen löytänyt aivan uuden ja yllättävän puolen. Kun saan hetken omaa aikaa niin ensin haluan laittaa ruokaa, tiskata, imuroida yms. sen sijaan, että ryntäisin tekemään käsitöitä. Aikaisemmin olen tehnyt käsitöitä ja yrittänyt luistaa kotitöistä.

Ulkona on taas satanut räntää ja maa on valkoisena, mutta onneksi sisällä kukkii.