19.5.2010

Leivomme

leipää keskimäärin kerran viikossa. Muutaman kerran olen leiponut ruisleipää juureen, mutta yleensä leivon sämpylöitä. Miehen bravuuri on hiivaleipä. Itse leivon osittain sen vuoksi, että se on mukavaa ja osittain saadakseni hyvää leipää. Saksassa ja muissa keski-Euroopan maissa käydessäni nautiskelen ihanilla pienten leipomoiden leivillä. Suomessa pienet leipomot ovat harvassa, etenkin täällä maalla.

Jonnan kirjoituksen inspiroimana päätin kirjoittaa ylös sämpyläreseptini. Nämä sämpylät säilyvät hyvän makuisina muutaman päivän, sillä hiivaa on taikinassa vähän. Silti se kohoaa yhtä hyvin, kuin isommalla hiiva määrällä.


Helpot sämpylät

5 dl kädenlämpöistä vettä
n. 12,5 g hiivaa (1/4 osa tuorehiiva paketista)
1 rkl sokeria tai siirappia
10 dl hiivaleipä tai sämpyläjauhoja
1/2-1 dl siemeniä, pähkinöitä tms. (kuvassa kurpitsan siemeniä)
1 tl suolaa

Liuota hiiva veteen. Lisää muut aineet paitsi jauhot. Lisää jauhot pikkuhiljaa taikinaa vaivaten. Taikinan on tarkoitus jäädä löysäksi. Anna kohota liinan alla tunnin ajan. Taikinan kohottua kumoa se jauhotetulle leivinlaudalle. Alusta taikina taittamalla reunoja kohti keskustaa, kunnes taikina tuntuu kimmoisalta. Jaa taikina leikaten 16 osaan. Nosta leikatut osat pellille. Anna niiden kohota liinan alla taas tunti. Paista 225 asteessa kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Mielestäni kunnolla paistuneet sämpylät maistuvat paremmilta, kuin kovin vaaleat.

Siemenet ja pähkinät voit tietysti jättää taikinasta pois halutessasi. Mukaan voi heittää myös esim. porkkana tms. juuresraastetta, puuron jämät yms.

5 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Näitä pitää ehdottomasti kokeilla! Toivottavasti muutkin innostuisi jakamaan leipäreseptinsä.

Maiju kirjoitti...

Oih, sun sämpylät ovat varmasti onnistuneita siitä yksinkertaisesta systä että jaksat kohottaa taikinaa noin kauan - ja kahteen otteeseen! Täytyypä ensi kerralla aloittaa itsekin leipominen Ajoissa...

Lallukka kirjoitti...

Tätä pitää ehdottomasti kokeilla! Normaalisti kun heitän koko hiivan taikinaan... (Meillä leivotaan myöskin usein johtuen paikallisten kauppojen leipävalikoimasta joka koostuu täysin vaasan ja fazerin muovipussi "leivistä".)

Tess kirjoitti...

Pitääkin kokeilla tuota ohjetta!

Blogistani löytyy sulle jotain :)

Anonyymi kirjoitti...

mä leivon myös monta kertaa viikossa-tuoreita sämpylöitä ei voita mikään.