jonka sain Maijulta ilahdutti kovasti. Maiju antoi palkinnon eteenpäin meille äideille, joiden lapset ovat syntyneet tänä vuonna. Hän kirjoitti muiden äitien blogien toimivan innoittajana ja vertaistukena. Samalla tavalla minäkin olen tuntenut. Kiitos teille muut äidit!
Palkinto pitäisi antaa eteenpäin viidelle bloggaajalle, jotka innoittavat minua. Innoittajia on monia, oikeastaan kaikki seuraamani blogit. Tuntuu, että kaikki ovat jo saaneet tämän. Annan palkinnon eteenpäin vain kahdelle bloggaajalle. Kuvan valitseminen sai minut muistelemaan menneitä. Nämä blogaajat ovat siskokset, jotka tunsin lapsuudessa ja nuoruudessa. Toisen siskoista paremmin. Tiet erosivat puoleksi elämäksi, mutta internetin ihmeellisessä maailmassa olemme taas tavanneet. On ollut hauska kurkistella uudestaan elämäänne.
Palkinnon sääntöihin kuuluu myös kertoa kolme rakastamaansa asiaa.
1. Rakastan mökin saunaa. Minulle se on saunoista parhain. Rakastan sitä että seinät ovat 60 vuodessa muuttuneet tummiksi. Haapalauteet ovat uudet ja kovin vaaleat. Saunassa löylytellään ja peseydytään samassa tilassa. Valoja ei saa sytyttää. Silloin tunnelma on sopivan hämyisä. Ja silloin näkee kuinka kiukaan hormin juuri hohtaa punaisena. Ikkunasta näkee pusikoituneen rannan läpi järvelle. Ikkunan sisälasissa on aina ollut särö. Se näyttää minusta hylkeen päältä. Sauna on vain muutaman metrin päässä järvestä, ja maa on mutainen. Kun saunasta lähtee paljain jaloin ulos maa tuntuu sileältä, pehmeältä ja viileältä.
2. Rakastan vanhoja asuinpaikkojani (lukuunottamatta kolmea). Olen asunut Helsingissä Roihuvuoressa Punahilkan ja Lumikinteillä, Merihaassa, Näkinpuistossa ja Hakaniemessä. Välillä Vantaalla Koivukylässä hetken. Omilleni muutettuani asuin Turussa ylioppilaskylässä kolmessa asunnossa, sitten torin reunalla ja Halisissa sekä viimeiseksi Rautatieaseman vieressä. Turusta muutin Helsingin Kontulaan. Satunnaisesti kesäisin asuin myös äidillä Helsingissä Veräjämäessä. Ja viimeiseksi olen asunut täällä talossa mäen päällä.
3. Rakastan vanhoja tarinoita. Lapsena minusta oli ihanaa mummolassa pyytää mummoa kaivamaan vanhat valokuvat esille. Mummo kaivoi vaatekaapista kaksi laatikkoa, jotka olivat täynnä vanhoja mustavalkoisia kuvia. Kuvat ovat kauniita, mutta niihin liittyvät tarinat tekevät niistäkin rakastettavia. Mummo kertoi lapsuudestaan karjalassa, kengistä joissa ei ollut pohjia, veljistä jotka olivat kuolleet nuorina ja opettajasta, joka toi kouluun evääksi puuroa kirjekuoressa. Hän kertoi äidinkin lapsuudesta. Sodasta ei kerrottu ikinä. Äiti on kertonut lapsuudestaan enemmän. Ja minun lapsuudestani. Minä toivon, että voin tyttöselle kertoa samoja tarinoita ja näyttää niihin liittyviä vanhoja valokuvia.
Ja palkintoon kuuluu myös näyttää kuva, jota rakastaa ja kertoa miksi.
Kuva on noin vuodelta 1980. Siinä on mummoni, pappani, minä ja rakas lammas. Istumme mökillä (silloin sitä kyllä kutsuttiin mummolaksi), joka oikeasti on vaatimaton sukutila, keinussa. Mummoon ja pappaan sekä paikkaan liittyy paljon rakkautta ja hyviä muistoja. Mummo ja pappa hoitivat minua paljon lapsena. Äitini oli yksinhuoltaja. Koin perheeni olevan laajempi yksikkö, kuin vain me kaksi. Perheeseeni kuului mummo, pappa ja tätikin. Mummo eikä pappaa enää ole, mökki on. Keinun paikka on muuttunut ja kovin lahokin se alkaa jo olemaan. Mökki sijaitsee paikalla, jonka mukaan olemme saaneet sukunimemme. Äiti sai omansa kuvassa olevalta papalta, minä äidiltä ja nyt tyttönen minulta.
Tämä kuva on meillä eteisen seinällä kehystettynä, tässä tietokoneen edessä. Se on juuri tällainen pieni neliskanttinen ja ruskeasävyinen. Sellainen kuin monet sen ajan kuvista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti