25.9.2010

Ihanan





aurinkoisena päivänä innostuin pitkästä aikaa siivoamaan, järjestelemään ja laittamaan ruokaa. Suunnittelin myös viikoksi ruokalistan. Ensimmäistä kertaa ja Mimmin innoittamana. Olen miettinyt tätä aikaisemminkin, mutten ole saanut tehtyä. Kokeilen tehdä listan jatkossakin. Seison usein kaupassa miettimissä, mitä ihmettä syötäisiin. Mustatorvisienikeittoa, johon sienet poimi äitini, syötiin tänään. Huomenna on vuorossa kikherneillä täytettyjä munakoisoja. Reseptin löysin viime torstain Hesarista. Omenat kulhoon siivosin kuistilta muovipussista, jonka mies toi töistä kotiin viime viikolla. Kaikki eivät mahtuneet kulhoon, joten innostuin tekemään niistä kinuskista omenapiirakkaa. Taikinan tein kaurajauhosta, sillä kokeilemme nyt vehnättömyyttäkin. Ei kyllä tunnu auttavan, mutta kokeillaan vielä toinenkin viikko.

Eilen kävimme tyttösen kanssa lääkärissä. Luulin saavani uuden lääkereseptin refluksiin, mutta saimmekin lähetteen Jorviin. Ehkäpä siellä käynti auttaa. Ei tilanne kyllä minusta aivan niin paha ole. Lääkäri taisi kuitenkin pelästyä, koska kuuli tyttösen sydämmestä sivuäänen. En ole kyllä siitä kovin huolissani. Miestä on tutkittu sivuäänen takia, mutta sydänspesialisti totesi sydämmen vain kuulostavan hassulta, koska mies on niin laiha. Pitkillä ja hoikilla aortan kaari on kuulemma usein sen mallinen, että siitä kuuluu vinkaisu. Eiköhän se ole sama vaiva.

3 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Ehkä se on hyvä kuitenkin käydä näytillä siellä Jorvissa. Saa sitten ainakin olla rauhassa ja murehtimatta. Ehkä ne siellä osaisi sanoa jotain refluksiinkin. Onko se yhtään helpottanut?

Anna kirjoitti...

Jonna: Kyllä me sinne Jorviin mennään. On se refluksi ehkä vähän helpottanut, paitsi iltaisin ja öisin. Aina imetyksen jälkeen kaikki tulee ylös. Kiinteä ruoka pysyy sisällä paremmin. Toivon, että saataisiin sieltä refluksilääkettä, joka auttaisi öihin.

Maiju kirjoitti...

No onpa hyvä, että miestä on jo aiemmin tutkittu oikein spesialistin toimesta, niin ei nyt sitten niin säikäytä tuollainen lääkärinlausunto. Itsellä varmaan hyppäisi sydän kurkkuun vastaavassa tilanteessa.. Mutta hyvähän se on aina tutkia, ei siitä haittaa ole.