25.6.2009

Lomalla








Tämä on oikeastaan neljäs lomapäiväni. Juhannus toi sen alkuun mukavasti lisäpäiviä. Ennen lomaa tein pitkän listan asioista, jotka pitäisi tehdä. Osa asioista oli pakollisia, mutta ei niin mukavia ja osa oli sellaisia asioita, joita olen jo pitkään halunnut tehdä, mutten ole ehtinyt. Nyt listalta on muutama kohta vedetty yli, muutama asia on sovittu ja loput hoituvat, jos hoituvat.
Lomalla olen jo ehtinyt:
-kuvaamaan sukat, jotka valmistuivat reilu kuukausi sitten. Otin uudet sukat käyttöön kylmän juhannuksen kunniaksi.
-Ihastella hienosti kukkivaa juhannuspionia, joka avasi ensimmäisen kukkansa juhannusaattona.
-Käydä sukulaisilla Itä-Suomessa. Poiketa samalla reissulla Mikkelissä, tutustua Kenkäveroon. Veneillä saimaalla ja halstrata saaressa kasvispihvejä. Tutustua kahteen kotiseutumuseoon.
-ommella tilkkupeittoa
-nukkua Oton kanssa päiväunia

Tähän mennessä kaikki asiat ovat olleet mukavia, vaikka odotusarvo on ollut ehkä jotain muuta. Päätin, etten tee lomalla mitään, mitä en halua. Tänään olen halunnut tehdä jääteetä ja pestä pyykkiä. Pyykin ripustaminen ulos on mukavaa tälläisenä kauniina päivänä. Haluan vielä leipoa mustikkapiirakkaa ja ostaa muutaman kesäkukan.

4 kommenttia:

MINNA kirjoitti...

Voi miten ihanalta loman alkusi kuulostaakaan. Odottelen innolla peiton valmistumista. Minunkin pitäisi alkaa tuo tikkaaminen ;O)

Shangyih's Blog kirjoitti...

Let me introduce my blog!
I major in medicine and law.
My space supplies information about health news.
Invite you to http://tw.myblog.yahoo.com/shangyih

Syysleimu kirjoitti...

Onpa ihana tuo rakennus, mylly (?), voih, kaunis on kerta kaikkiaan! Ihania kuvia, niin kesäisiä!

MysteryKnitter kirjoitti...

Pretty pictures!